Tommi jäi kaipaamaan kemiaa Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa – paljastaa nyt iloiset uutiset: "Olen löytänyt elämääni ihanan naisen"

Lempi Juuditin kanssa ei leiskunut Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa, mutta Tommi kertoo nyt löytäneensä elämäänsä uuden rakkauden.

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa "tahdon" sanoi toisilleen tällä kaudella poikkeuksellisesti neljä paria. Kauden huipennus nähdään MTV3-kanavalla tiistaina 1. joulukuuta, mutta C Moren katsojille selvisi jo 24. marraskuuta, että kolme pareista päätyi eroamaan.

Heidän joukossaan olivat myös turkulainen Juudit ja helsinkiläinen Tommi. Päätösjaksossa nähtiin, että Juudit olisi tahtonut vielä jatkaa suhdetta, mutta Tommi kertoi asiantuntijoille, ettei hän ollut valmis siihen, koska tietynlainen kemia parin väliltä jäi uupumaan.

– Varmasti olisi katsottu matkaa pidemmälle, jos olisin uskonut, että tilanne omalta osaltani muuttuu jotenkin, Tommi totesi marraskuussa MTV Uutisten haastattelussa.

Hän myöntää, että hänestä tuntui pahalta puolisonsa puolesta, kun hän näki, että päätös teki tämän surulliseksi, vaikka kokee tehneensä oikean ratkaisun.

– Juudit olisi halunnut jatkaa, mutta ei hänkään varmasti olisi halunnut sellaista tilannetta, että toinen väkipakolla jatkaa.

Se, ettei liitto onnistunut, oli pettymys myös Tommille. Hän muistuttaa, että kaikki osallistujat toivovat löytävänsä rakkauden ja parisuhteen, ja laittavat prosessiin paljon aikaa ja energiaa. Tommi sanoo olevansa harmissaan erosta myös siksi, että hän koki Juuditin olevan monella tapaa sopiva ihminen hänelle.

– Juudit on mahtava tyyppi. On helppoa nähdä ja ymmärtää, minkä takia meidät matchattiin, mutta valitettavasti se rakkaus ja kemia ei toimi pelkästään paperilla, hän harmittelee.

Tommi kertoo ex-parin olleen jonkun verran yhteyksissä ja tavanneenkin vielä pari kertaa sen jälkeen, kun ohjelman kuvaukset päättyivät. Hän ilmaisi päätösjaksossa toivovansa, että kaksikko voisi jatkaa eteenpäin ystävinä.

– Katsotaan, millaiseksi yhteydenpito muodostuu, kun eihän tämä lähtökohta ole mitenkään yksinkertainen tai helppo.

Syksyn aikana Tommin elämässä on tapahtunut myös hyvin mieluisa käänne.

– Olen löytänyt nyt syksyn aikana elämääni ihanan naisen ja parisuhteen, ja se tuntuu hyvältä, hän kertoo, mutta ei tahdo paljastaa uudesta rakkaudestaan sen enempää.

Sarjan myötä Tommi kertoo seuranneensa ajoittain hämmentyneenä sen ympärillä pyörivää nettikeskusteluja, joissa osallistujista ei kirjoiteta kauniisti. Hän tunnustaa hämmästelleensä myös sitä, miksi ihmiset vertailevan ohjelmassa nähtyjen avioliittojen onnistumisia ja epäonnistumisia avioerojen määriin.

– Olen aina ajatellut, että tässähän pitäisi verrata ensitreffeistä parisuhteeksi jatkuneita kohtaamisia. Se oli itse asiassa myös yksi syy, miksi hain mukaan. Ohjelmahan on onnistunut erittäin hyvin, jos ajattelee, kuinka monilla ensitreffeillä pitää käydä ennen kuin siitä muodostuu parisuhde.

Kuinka muille Ensitreffit alttarilla -pareille kävi ja mitä kaudesta jäi päällimmäisenä mieleen? Katso video!

Näin Ensitreffit alttarilla -kausi päättyy – katso Miran ja Matin tunnelmat 11:05

Ensitreffit alttarilla -ohjelman päätösjakso nähdään MTV3-kanavalla tiistaina 1. joulukuuta kello 21.

Lue myös:

    Uusimmat