Ensitreffit-Julia laukoo suorat sanat asiantuntijoiden painostuksesta: "Ei tuntunut hyvältä"

Ensitreffit-Julia laukoo suorat sanat asiantuntijoiden painostuksesta: "Ei tuntunut hyvältä" 13:23
Katso videolta Ensitreffit alttarilla -Waltterin ja Julian erikoishaastattelu, jossa Julia kertoo suoraan, miten pahalta asiantuntijoiden hyökkäävä palaute tuntui.

Ensitreffit alttarilla -Julia kertoo nyt kokeneensa ohjelman asiantuntijoiden osalta pidempiaikaista painostusta hänen ja Waltterin avioliiton onnistumisesta. Julia kertoo nyt MTV Uutisten erikoishaastattelussa, miltä tilanne hänen osaltaan näyttäytyi.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman päätösjaksossa selvisi, että espoolainen Julia ja lappeenrantalainen Waltteri eroavat. 

Eropäätös ei tullut katsojille yllätyksenä, sillä kaksikko oli päättänyt jo viikkoja aiemmin, että heidän suhteensa rakentuu puhtaasti kaveripohjalle.

Julia kertoo nyt MTV Uutisten erikoishaastattelussa, että hän kohtasi mielestään kohtuutonta painostusta ohjelman asiantuntijoiden osalta, sillä häntä kuvailtiin jo ennen päätösjaksoa suhteen luovuttajaksi. Päätösjaksossakin parin lopullista päätöstä kyseenalaistettiin.

Julia kokee saaneensa tilanteessa syyt niskoilleen, koska hän oli se, jolle romanttisia tunteita ei syttynyt.

Eihän se hyvältä tuntunut. Se oli epäreilu tilanne minua kohtaan, että vain minua syytettiin luovuttajaksi, Julia sanoo MTV Uutisten videohaastattelussa.

Vastasin heille, että jos olisin luovuttaja, niin en olisi tässä.

Töllötuomarit paljastavat 26.12. kello 21.55 julkaistavassa erikoisjaksossa, mitä kulisseissa tapahtui ennen ratkaisun hetkiä. 

"Tuki ei ollut enää tsemppaavaa"

Julia kertoo kokeneensa painostusta suhteen onnistumiseen aina kauden puolivälistä lähtien.

Kun asiantuntijat huomasivat, että tämä suhde alkaa mennä vähän metsään, niin se tuki ei ollut sen jälkeen enää tsemppaavaa minua kohtaan, hän sanoo suoraan.

Hän kokee asiantuntijoiden käytöksen jopa huonontaneen hänen osaltaan koko tilannetta.

Jos vähän niin kuin syyllistetään ja kysellään, että miksi sä nyt tunnet noin, niin minusta se on väärä lähtökohta. Siinä kohtaa pitäisi olla eri tyyli ja yrittää auttaa loppuun asti. Puolivälissä se auttaminen hiljeni.

Ohjelman asiantuntijat tivasivat Julialta ja Waltterilta heidän lopullista ratkaisuaan vielä sen jälkeenkin, kun pari oli päätöksensä ilmoittanut. Asiantuntijat toivoivat, että kaksikko olisi yrittänyt tehdä enemmän töitä sen eteen töitä, että suhde olisi toiminut.

Itse ohjelman asiantuntijoilta mielestään riittävästi apua saanut Waltteri sanoo suoraan, että kaikki mahdollinen tehtiin, mitä tehtävissä oli.

Mielestäni me yritimme ihan kaikkemme, Waltteri sanoo MTV Uutisille ja jatkaa Juliaa katsoen.

Ja mun pitää nyt sanoa, että mun mielestä Julia yritti tosi hyvin. Olet tehnyt parhaasi siinä tilanteessa. Se on aikamoinen mylly.

Kaksikko puhuu myös ohjelman tuomista muista paineista, jotka syntyivät asiantuntijoiden ohella niin omista, lähipiirin ja katsojienkin odotuksista.

Erikoishaastattelussa Julia ja Waltteri kertovat myös, millaiset asiat heitä erottivat, miksi kemia jäi syttymättä ja jäikö jokin asia kaduttamaan. Julia pohtii myös kaasonsa Sonjan kommentteja siitä, ettei hän ei olisikaan kenties vielä valmis sitoutumaan.

Julia ja Waltteri paljastavat myös, milloin he aikovat lähteä keskenään tuplatreffeille ja millaista palautetta he ovat ohjelmasta saaneet. Entä millainen on lopulta molempien unelmakumppani?

Katso yllä olevalta videolta Julian ja Waltterin tuoreen erikoishaastattelun osuus, jossa he kertovat asiantuntijoiden käytöksestä ja rehellisistä tuntemuksistaan kuvausten jälkeen. 

Ensitreffit alttarilla -päätösjakso Mitä heille kuuluu nyt? nähdään MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa ensi tiistaina 2.1. klo 21.00.

Lue myös:

    Uusimmat