Ensitreffit-Jouni Marin luona asumisesta: ”Tuntui kuin olisin ollut reissussa”

Häämatkalla koetut kolhut vaikuttivat parin keskinäiseen tunnelmaan, ja Marin luokse muuttanut Jouni eli vaimonsa kodissa matkalaukut pakattuna.

Ensinäkemältä avioituneiden Marin ja Jounin yhteen muutto viivästyi Jounin työmatkan vuoksi. Kun mies vihdoin pääsi muuttamaan tuoreen vaimonsa luokse, sai Jouni huomata, ettei Mari ollut juurikaan valmistautunut hänen saapumiseensa.

– Olin liikkeellä aika kevyellä varistuksella. Matkalaukkumeiningillä mentiin, Jouni nauraa.

– Tuntui, ettei Mari ollut hirveästi nähnyt vaivaa minun muuttamistani varten. Aistin, että on helpompaa pitää tavarat matkalaukussa, sillä en kokenut, että Mari olisi tehnyt miestä varten paikkaa kodissaan. Vaatekaappia oli tyhjennetty sen verran, että sinne sai paidat roikkumaan, mies kertoo.

Mies myöntää, että häämatkalla koetut kolhut vaikuttivat edelleen hänen tunnelmiinsa yhteen muuton suhteen. Häämatkalla Marille oli tullut hetkellinen tunne, ettei parin suhteesta tulisi mitään. ja tapahtuma oli hiertänyt parin välejä. 

– Ajattelin kuitenkin, että katsellaan kaikessa rauhassa, mitä tuleva tuo tullessaan.

– Olin avoimin mielin ja ajattelin, että olemme kuitenkin molemmat tähän hommaan lähteneet ja totta kai, jos ei olisi ollut sitä kaikkea muuta, niin olisi helpommin luovuttanut tai ajatellut asiaa toisella tavalla. Kyllä siinä kuitenkin olin täysin avoimin mielin siinä vaiheessa.

Tunnelman ollessa epävarma, tuntui matkalaukkuelämä lopulta Jounista ihan sopivalta vaihtoehdolta.

– Olin ihan tyytyväinen siihen tilanteeseen. Siinä oli ollut kolauksia, ja tuntui, että siinä vaiheessa olisi ollut turha nähdä kauheasti vaivaa ja tehdä tilaa, kun itselläni ei myöskään ollut sellaista fiilistä, että sellaista olisin tarvinnut.

Jouni asustelikin Marin luona ikään kuin hotelliasukkaana.

– Tuntui kuin olisin ollut reissussa jossain ulkomailla. Onneksi olen tottunut reissaamaan paljon, ja minulle on luonnollista olla pois kotoa, mies nauraa. 

Katso videolta, kuinka sujui Marin ja Jounin tapaaminen Maaret Kallion luona! 


Ensitreffit alttarilla AVAlla tiistaisin klo 21! 

Lue myös:

    Uusimmat