Elisa ja Matti menivät naimisiin Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa.
Ensitreffit alttarilla -ohjelman uudella kaudella Elisa ja Matti saivat toisensa Hirvihaaran kartanolla Mäntsälässä.
Pari kertoo tunnelmien olevan epätodelliset, huojentuneet ja jännittyneet.
Elisa muistelee hetkeä alttarilla, kun näki Matin ensimmäistä kertaa.
– Minulla ei hirveästi liikkunut mitään mielessä. olin yllättävän rauhallinen, eikä tullut mitään isoa tunnetilaa, Elisa toteaa.
Myös Matti kertoo tunnelmistaan alttarilla ja sanoo Elisan saaneen hänen jännityksensä laukeamaan pienellä vitsailulla.
Virallisen osuuden jälkeen Elisa ja Matti eivät olleet kovin paljon ehtineet vielä tutustua.
– Voi kun olisimmekin ehtineet juttelemaan muutama tunti keskenämme, mutta mehän emme ole montaa lausetta vielä päässeet vaihtamaan, Elisa tunnustaa.
Matti kertoo, että häävieraiden viihdyttäminen on vienyt pariskunnan aikaa. Kaksikko kertoo, että juhlat jatkuvat toivottavasti toisiinsa tutustuen.
– Nyt meille luvattiin, että saamme olla vähän rennommin juhlapaikalla, että saamme oikeasti keskustellakin.
– Jos meille on näin luvattu, niin todella hieno juttu, Matti vitsailee.