Ensitreffit alttarilla -morsiamet jännittivät häitään: "Entä jos en kelpaakaan?"

Tunteet vaihtelivat lattiasta kattoon, kun Ensitreffit alttarilla -ohjelman morsiamet Sari ja Tanja jännittivät häitään.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman tulevassa jaksossa tiistaina 8.9. vietetään asiantuntijoiden yhteen saattamien parien häitä.

Illan jaksossa Sari ja Antti, Tanja ja Roni sekä Mari ja Jouni kohtaavat toisensa ensimmäistä kertaa alttarilla, avioliitonkynnyksellä.

Sarin mukaan päivät ennen häitä olivat jännittävän piinaavia.

– Ennen häitä minulla oli pari päivää vapaata ja aikaa pysähtyä. Huomasin, että en ollut kiireessä ehtinyt paljoa ajatella ja pysähdyin miettimään, että apua, mitä kaikkea tässä onkaan tapahtumassa, nainen kertoo.

Ensimmäiset pelot hiipivätkin Sarin mieleen vasta hääpäivän lähestyessä.

– Silloin alkoi tulla sellaisia fiiliksiä, että apua, jos ei kohtaamisessa tapahdukaan mitään. Tai entä jos en kelpaakaan sille toiselle?

– Samaan aikaan olo oli kuitenkin hyvin levollinen. Olin yllättävän rauhallinen ja luotin omaan intuitioon ja tunteeseen. Ajattelin asiaa positiivisen kautta ja mietin, että ehkä siellä olisi sellainen hymyilevä tyyppi vastassa. Toivoin, että katseiden kohdatessa tulisi tunne, että näin sen piti mennäkin, kesän morsian kuvailee tuntojaan.

”Entä, jos mies onkin ihan kauhea”

Myös Tanja odotteli kovasti häitään. Odotus tuntui pitkältä, varsinkin kun naimisiinmenoa piti salailla kaikilta muilta, paitsi läheisimmiltä ihmisiltä.

– Olisin halunnut kuuluttaa koko maailmalle, että jes, vihdoinkin on minun vuoroni, nainen nauraa.

– Mietin, että voiko kaikki toiveeni toteutua, ja miksi tämä kaikki tapahtuu juuri minulle? Että miten sopiva kumppani löytyi juuri minulle? Odotin, että alttarilla odottaisi tumma, pitkä ja sporttinen mies. Ajattelin, että siellä olisi mies, jollaista olen pitkään toivonut.

Ennen häitä Tanjan ajatukset seilasivat laidasta laitaan naisen toivoen parasta, mutta samalla peläten pahinta.

– Viikot olivat yhtä vuoristorataa: toivoin, että sieltä tulisi sellainen mies, jota olin toivonutkin, että meillä synkkaisi hyvin ja ulkoiset ominaisuudet täyttyisivät. Samalla pelkäsin, että entä, jos mies onkin ihan kauhea, eikä sytytä minua ollenkaan.

– Mietin myös, että entä jos itse ihastun, mutta toisella ei olekaan samanlaisia fiiliksiä. En kuitenkaan halunnut ajatella negatiivisia puolia liikaa, vaan ajattelin, että se toinen puoli on liikenteessä yhtä vahvoilla fiiliksillä ja on yhtä lailla valmis tekemään kaikkensa parisuhteen eteen.

Ensitreffit alttarilla AVAlla tiistaisin klo 21! 

 

Lue myös:

    Uusimmat