Ensitreffit alttarilla -Antti häiden odotuksesta: ”Olimme jo mukana toistemme elämässä”

Häitään odottavasta Antista tuntui, että hänen ja Sarin yhteinen matka oli jo alkanut, vaikkeivat he tienneet toisistaan vielä mitään.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman toisen kauden avausjaksossa tavattiin kuusi ohjelmaan osallistunutta sinkkua. Asiantuntijoiden muodostamat kolme unelmaparia menevät naimisiin ohjelman seuraavassa tiistaina jaksossa 8.9.

Antti, 35, toivoi ohjelman avulla löytävänsä kumppanin onnelliseen ja hyvään arkeen.

– En konkretisoinut sitä siihen, minkä näköinen toisen pitäisi olla, tai minkä oloinen hän olisi, vaan luotin asiantuntijoihin ja siihen, että arvojen yhteensopivuus on tärkeintä ja ulkonäkö on vain sivuseikka, mies toteaa.

Kun ilouutinen tulevista kesähäistä saavutti Antin, ei riemulla ollut rajoja.

– Fiilis oli huikea, kun minulle kerrottiin, että tulen menemään naimisiin, Antti ilakoi.

– Tuntuu, että minun ja Sarin yhteiselo alkoi oikeastaan heti, kun kuulin, että häät ovat tulossa. Vaikka en silloin tiennyt edes puolisoni nimeä! Minulla oli tunne, että olimme jo mukana toistemme elämässä, Antti kertaa tuntojaan.

– Samaan aikaan tiesin, että kyseessä ei ollut sivun kääntämistä, vaan koko kirjan vaihtamista uuteen. Tiesin, että hääpäivänä elämäni muuttuu ihan totaalisesti, ja siihen muutokseen liittyi paljon muutakin kuin vain naimisiinmeno. Minun piti kysyä itseltäni, että olenko valmis siihen, ja piru vie, kyllä minä olin valmis, mies jatkaa.

Mitä lähemmäksi hääpäivä tuli, sitä enemmän alkoi Antti pähkäillä asiaa päässään.

– Mietin, että hyväksytäänköhän minut ja millaisia odotuksia sillä toisella on suhteessa minuun. Mietin sitä paljon enemmän kuin sitä, mitä itse odotin siltä toiselta.

– Hakuprosessin alkuvaiheessa mietin enemmän, mitä odotuksia itselläni oli, mutta mitä lähemmäs hääpäivää mentiin, kääntyi asia ihan päälailleen.

– Mietin, että odottaakohan se toinen, että olen ihan mieletön adonis, tai mitä jos hän pettyy minuun.

"Tuolla jossain on joku minulle"

Epävarmuudesta huolimatta, oli Antilla kuitenkin levollinen ja luottavainen olo häiden suhteen.

– Tiesin, että se toinen käy varmasti läpi ihan samanlaisia tunteita. Tavallaan olimme jo mukana toistemme elämässä, vaikka emme tienneetkään, kuka se toinen on. Tiesin vain, että tuolla jossain on joku minulle ja hän elää samanlaista kutkuttavaa aikaa.

– Jännityksen tilanteeseen toivat enemminkin ne isot muutokset, joita asiaan liittyi, tai ajatukset siitä toisesta, kun mietin, että missähän se toinen on, tai mitähän me teemme kuukauden päästä. Enemmän ajatukset liittyivät meihin tiiminä kuin puhtaasti siihen toiseen ihmiseen. Kyllähän se oli kutkuttavaa!

Sarin ja Antin häät nähdään AVAlla 8.9. klo 21! 

Ensitreffit alttarilla AVAlla tiistaisin klo 21! 

Lue myös:

    Uusimmat