Ensin hengenpelastusmitali, sitten kutsu Linnan juhliin – tästä uroteosta presidentti Niinistö palkitsi siivooja Srisudan

0:43
Vietä itsenäisyyspäivää MTV:n seurassa kello 16.30 alkaen

Itsetuhoisen miehen metroraiteilta pelastanut Srisuda Kivinen-Burana sai kutsun Linnan juhliin.

Vuonna 2010 Thaimaasta Suomeen muuttanut Srisuda Kivinen-Burana on tiettävästi ensimmäinen SOLin työntekijä, joka on saanut kutsun Presidentinlinnan itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle.

– Olin todella yllättynyt kutsusta. Fiilis on todella hyvä ja odotan innolla juhlaa, hän kuvailee iloisena MTV Uutisille.

Palveluesimies Nina Laurilan mukaan myös koko työyhteisö on riemuinnut kutsun saaneen siivoojan puolesta.

SOLin palveluksessa metrosiivouksessa on työntekijöitä kaikkiaan 14:sta eri kansalaisuudesta. Kaikki kuitenkin tietävät, miten merkityksellisestä kutsusta ja vastaanotosta on kyse. 

– Tämä on tosi hieno juttu. Meidän kaikki työntekijät olivat iloisia ja onnellisia, kun kerrottiin, että Srisuda pääsee Linnan juhliin.

– Kaikki työntekijät katsovat itsenäisyyspäivänä iltaseitsemältä telkkaria, Laurila toteaa hymyissä suin MTV Uutisille.

Presidentti Niinistö muisti hengenpelastusmitalilla

Kutsu juhlavastaanotolle on jatkumoa Kivinen-Buranan merkitykselliselle vuodelle. Kesäkuun alkupuoliskolla presidentti Sauli Niinistö myönsi Kivinen-Buranalle hengenpelastusmitalin tämän rohkeasta ja esimerkillisestä toiminnasta.

– Olin yllättynyt ja ylpeä mitalista, Kivinen-Burana sanoo tyytyväisenä. 

Ylpeitä oltiin myös hänen työpaikallaan. Palveluesimies Laurilan mukaan Kivinen-Buranalle järjestettiin mitalinantotilaisuuden jälkeen pieni oma juhlansa, jossa arjen sankari huomioitiin erityisellä tavalla. 

– Siellä oli koko SOLin johto paikalla. Hänet kukitettiin ja hänelle annettiin ylimääräinen rahasumma. Kaikki ovat olleet todella iloisia siitä, että SOLin työntekijä on toiminut näin, Laurila sanoo.

Huonovointinen mies pisti silmään

Sankarillinen ja palkittava teko, mutta mistä varsinaisesti olikaan kyse?

Se oli aluksi aivan tavallinen työpäivä. Kivinen-Burana oli siistimässä Helsingin yliopiston metroaseman lattiaa laiturille johtavien liukuportaiden ääressä, kun hänen huomionsa kiinnittyi asemalle saapuvaan mieheen.

– Hän näytti huonovointiselta, hänen kasvonsa olivat kellertävän väriset. Mietin itsekseni, mikä hänellä mahtaa olla, Kivinen-Burana muistelee tilannetta. 

Kivinen-Burana jatkoi metrolaiturin lattian moppaamista pitäen silmällä huonovointiselta näyttävää haahuilevaa miestä. 

Yhtäkkiä miehestä näkyi metrolaiturille vain pää. Mies oli hypännyt metroraiteille ja seisoi odottamassa asemalle saapuvaa metroa.

Koska Kivinen-Burana on aiemminkin työnsä lomassa törmännyt hätätilanteisiin, hän tiesi miten toimia. 

Onneksi näin, sillä metro oli pysähtymässä laiturille neljän minuutin sisällä. Vetkuttelulle ei ollut aikaa. 

– Painoin hätäkatkaisijasta, jotta metro pysähtyisi. Soitin myös turvavalvomoon, hän kertaa tapahtumia. 

"Minua pelotti"

Tämän jälkeen adrenaliiniryöpyn saanut Kivinen-Buranan hyppäsi itsetuhoisen miehen perässä raiteille ja yritti saada kontaktin mieheen. 

– Minua pelotti, mutta minun oli pakko mennä auttamaan häntä.

Mies ei kuitenkaan reagoinut Kivinen-Buranan läsnäoloon – ei, vaikka tämä kysyi miehen vointia niin suomeksi kuin englanniksikin. Mies vain pysytteli hiljaa.

Pari laiturilla ollutta matkustajaa tuli hätiin, ja joukkio yritti yhteistuumin saada miehen turvaan raiteilta. Kaikkien onneksi mies saatiin turvaan ennen kuin pimeässä metrotunnelissa välähtäneet valot ehtivät pysäkille saakka.

Kansallisasu ja Linnan kuuluisa booli

Ja paluu nykyhetkeen, jossa Kivinen-Burana valmistautuu puolisonsa kanssa Suomen yhteiskunnan arvokkaimpaan juhlaan. 

Hän odottaa tulevaa juhlavastaanottoa todella innostunein ja odottavin tunnelmin, vaikkakin suuriin juhliin osallistuminen aiheuttaa thaimaalaisessa pienenpientä stressiäkin.

Tänä vuonna vastaanotolla kätteleminen on korona-ajan varjon alla sallittua, vaikkakin tervehtiminen esimerkiksi nyökkäämällä on presidentti Niinistön mukaan sekin yhtä asiallinen tapa. 

Ensimmäistä kertaa koskaan Presidentinlinnassa vieraileva Kivinen-Burana kertoo aikovansa kätellä presidenttiparia ja maistaa Linnan kuuluisaa boolia. 

Juhla-asukin on jo päätetty. 

– Pukeudun kansallispukuun, hän paljastaa MTV Uutisille.

Metroasemien siivoojilla myös toinen tärkeä tehtävä

Kivinen-Burana ei ole ainut ensi kertaa vastaanotolle saapuva juhlavieras. Tänä vuonna Linnan juhlissa nähdään iso joukko ensikertalaisia arjen sankareita, joiden ansiot eivät saa huomiota julkisuuden valokeilassa. 

– Se on tosi hyvä, että heitä muistetaan. He ovat niitä ihmisiä, jotka toimivat – kuten tässä Sirsudankin tapauksessa – ajattelematta, että itsellekin olisi voinut sattua jotain, Laurila kehuu. 

Työntekijänsä toimintaan tyytyväinen Laurila sanookin, että vaikka SOLin työntekijät ovat ”vain” siivoamassa metroasemia, heillä on myös tärkeä tehtävä. 

– He ovat samalla silmät ja korvat metrolaitureiden turvavalvomoille, Laurila kuvailee.

1:28
Video: Eila Karhula liittyi Sulkavan Lotta Svärd -järjestöön pikkulottana 8-vuotiaana vuonna 1935.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja