Lisää tulijoita Vaalimaalla – 35 hakenut Suomesta turvapaikkaa tänään

MTV on paikalla Vaalimaan raja-asemalla.

Vaalimaan ja Niiralan raja-asemalle oli torstaina iltapäivällä saapunut yhteensä 35 turvapaikanhakijaa. Venäjän puolella rajan ylitystä on odottanut kymmeniä autoja ja jonon eteneminen on voinut viedä tunteja, kertoo Vaalimaan raja-asemalta raportoiva MTV Uutisten toimittaja Raija Kantomaa. 

Kantomaan havaintojen mukaan tulijat ovat saapuvat rajalle kävellen, ilman polkupyöriä. Hänen mukaansa yksi saapuneista on nainen, loput miehiä. 

 – Rajavartiolaitos epäilee, että tulijoita on tulossa lisää. Saa nähdä, tulevatko he tiputellen vai isona joukkona, Kantomaa sanoo.

Niiralan rajalta turvapaikkaa hakenut jo yli kaksikymmentä

Niiralan raja-asemalla turvapaikkaa on hakenut 24 ihmistä torstaina puoleen päivään mennessä, kertoo Pohjois-Karjalan rajavartiosto viestipalvelu X:ssä. Niiralan raja-asema avautui aamulla. Rajavartiolaitos on käynnistänyt toimet, jotka liittyvät hakemusten vastaanottoon.

Niiralan rajanylityspaikka aukesi liikenteelle aamukahdeksalta. Jo aiemmin yöllä eli heti vuorokauden vaihtumisen jälkeen liikenne sallittiin myös Kaakkois-Suomessa Vaalimaan raja-asemalla.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Venäjän poliisi häätää takseja pois rajalta 

Vaalimaalla Pietarista Suomeen matkustanut nainen kertoi keskipäivällä Kantomaalle havainnoistaan, joiden mukaan Venäjän raja-aseman ulkopuolella olisi noin kymmenestä viiteentoista taksia, joiden kyydissä on polkupyöriä ja mahdollisia turvapaikanhakijoita. Nainen ei halua nimeään julkisuuteen.

Hänen mukaansa Venäjän poliisiviranomainen yritti häätää takseja pois päin rajalta takaisin Venäjälle. 

Toisen silminnäkijän mukaan Venäjän rajaviranomainen ohjasi kolme naista Venäjän rajatarkastukseen. Naisia ei päästetty ylittämään rajaa. Silminnäkijän mukaan naisilla oli mukanaan myös lasten polkupyörä. Myös raja-aseman sisätiloissa on havaittu olevan useita polkupyöriä. 

Venäjältä Suomeen matkustaneiden havaintoja ei ole pystytty varmistamaan.

Henkilöautoja Venäjän rajalla

MTV on saanut havaintoja Venäjän rajalta myös muilta Venäjältä Suomeen matkustaneita henkilöitä. Heidän havaintojensa mukaan Venäjän tulli on pysäyttänyt kymmenkunta autoa, joissa on oletettavasti turvapaikanhakijoita. Autoissa on havaintojen mukaan ollut pyöriä mukana.

Toimittaja Raija Kantomaa haastatteli Venäjältä rajan yli Suomeen matkustanutta venäläistä, joka kertoi havainnostaan rajan toiselta puolelta.

– Hän kertoi nähneensä kaksi henkilöautoa polkupyörät katoillaan lähellä rajaa Venäjän puolella, Kantomaa kertoo.

Haastateltavan havaintojen mukaan henkilöautot olivat pysähdyksissä, ja paikalla oli noin kymmenen henkilöä. Aiemmin Venäjältä Suomeen saapuneita turvapaikanhakijoita on tullut rajan yli polkupyörillä.

Toinen Venäjältä Suomeen matkannut kertoi nähneensä Venäjän rajalla noin kymmenkunta henkilöautoa, joissa oli polkupyöriä mukana. Molemmat haastateltavista haluavat pysyä jutussa nimettömänä.

Kaakkois-Suomen rajavartiolaitoksen esikunnan kapteeni Jussi Vainikka vahvistaa, että Suomeen Venäjän puolelta tulleet rajanylittäjät ovat havainneet mahdollisia turvapaikanhakijoita Venäjän rajalla.

– Rajanylittäjät ovat meille kertoneet samansuuntaisia asioita. Katsotaan, miten tilanne etenee.

Juttua päivitetään.

Artikkelia päivitetty 14.12.2023 kello 11.33: Lisätty tieto, että myös Vaalimaalle saapunut turvapaikanhakijoita.

Lue myös:

    Uusimmat