Suomi on sulkenut Vaalimaan, Nuijamaan, Imatran ja Niiralan rajanylityspaikat.
MTV Uutisten videolla näkyy, millainen tunnelma Nuijamaan rajanylityspaikalla oli keskiyöllä. Viranomaiset sulkivat rajanylityspaikan puoliltaöin ja rakensivat sille kulkemista vaikeuttavia esteitä.
Lauantaina ei yön aikana ollut tullut uusia turvapaikanhakijoita Kaakkois-Suomen tai Kainuun rajanylityspaikoille.
Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoille saapui perjantain aikana yhteensä 163 turvapaikanhakijaa, kertoo Kaakkois-Suomen rajavartiosto viestipalvelu X:ssä.
Määrä oli yli kuusinkertainen edeltävään päivään verrattuna. Torstaina Kaakkois-Suomen ylityspaikoille tuli 26 turvapaikanhakijaa.
Rajaliikenne alueella vilkastui selvästi perjantaina ennen rajanylityspaikkojen sulkemisia.
Kainuun rajavartioston mukaan sen alueella sijaitsevalle Vartiuksen rajanylityspaikalle saapui perjantaina yhteensä viisi turvapaikanhakijaa. Neljä naista ja yksi mies ylittivät rajavartioston mukaan rajan Venäjältä Suomeen polkupyörillä.
Kainuun rajavartioston apulaiskomentaja Tomi Tirkkonen sanoo, että Venäjän rajaviranomaiset saattoivat pyöräilevät ihmiset Venäjän rajanylityspaikalta rajalle kävellen heidän mukanaan.
Pyöräilijät eivät Tirkkosen mukaan suostuneet käskyistä ja kehotuksista huolimatta palaamaan Venäjälle, vaan hakivat turvapaikkaa Suomesta. Torstaina Vartiuksen rajanylityspaikalle saapui 18 turvapaikanhakijaa.
MTV Uutisten toimittaja Raija Kantomaa on raportoinut tilanteesta Vartiuksen raja-asemalla. Kantomaa kertoo, että Vartiuksen raja-aseman vartiopäällikön mukaan viranomaisilla on tiedustelutietoa siitä, että useita kymmeniä turvapaikanhakijoiksi oletettuja henkilöitä on jo saapunut reilun sadan kilometrin päässä sijaitsevaan Kostamukseen. Kantomaa kertoo, että tietojen mukaan henkilöt ovat majoittautuneina hotelliin Kostamuksessa.
