Ensimmäisestä Harry Potter -elokuvasta 20 vuotta – mitä lapsitähdille kuuluu nyt?
Tältä Harry Potterin tähdet näyttivät vuonna 2001.
Julkaistu 14.11.2021 09:05
Emmi Niiniaho
Harry Potter -elokuvien näyttelijät eivät ole jääneet yhden hitin ihmeiksi.
Ensimmäinen J.K. Rowlingin Harry Potter -kirjasarjaan perustunut elokuva Harry Potter ja viisasten kivi tuli teattereihin marraskuussa 2001, eli elokuvan julkaisusta on ehtinyt vierähtää jo kaksikymmentä vuotta.
Leffasarjan kahdeksas ja viimeisin osa, Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 tuli teattereihin kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 2011.
Ensimmäisen elokuvan ensi-illan aikaan elokuvan päätähdet Daniel Radcliffe, Rupert Grint ja Emma Watson olivat vain 11–13-vuotiaita.
Elokuvien lapsinäyttelijät ovat ehtineet vuosikymmenten saatossa aikuistua, perustaa perheen ja esiintyä lukuisissa elokuvissa – mitä tähdille kuuluu nykyisin?
Daniel Radcliffe
11-vuotiaalle Daniel Radcliffelle ei annettu maailman helpointa tehtävää, kun hänet valittiin esittämään koko maailman hurmanneen Harry Potterin nimihahmoa.
Radcliffe on muun muassa avautunut siitä, miten rooli aiheutti hänelle alkoholiongelman. Vuonna 2010 juomisen lopettanut 32-vuotias Radcliffe on ehtinyt esiintyä lukuisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa, onnistuen osoittamaan olevansa muutakin kuin pelkkä Harry Potter.
Daniel Radcliffe on jatkanut menestyksekästä näyttelijän uraansa./All Over Press
Radcliffe on tähdittänyt muun muass elokuvia The Woman in Black, Swiss Army Man ja Victor Frankenstein sekä tv-sarjaa Miracle Workers. Lisäksi Radcliffe on esiintynyt teatterin lavalla.
– Haluaisin aloittaa ohjaamisen kolmekymppisenä, ja yrittää saada edes yhden elokuvan valmiiksi ennen kuin täytän 40.
Samassa haastattelussa Radcliffe oli paljastanut haaveilevansa perheen perustamisesta ja arveli sen olevan ajankohtaista muutaman vuoden kuluttua.
Radcliffe on seurustellut jo useamman vuoden näyttelijä Erin Darken kanssa, kertoo Hollywood Life. Pari tapasi Kill Your Darlings -elokuvan kuvauksissa vuonna 2012.
Emma Watson
Harry Potter -elokuvissa Hermione Grangerina näytellyt Emma Watson on pysynyt kiireisenä myös elokuvasarjan päättymisen jälkeen.
Emma Watson on ehtinyt näyttelemisen lomassa myös opiskella.WENN.com
Opintojen ohella nainen jatkoi näyttelemistä ja on esiintynyt elokuvissa kuten The Perks of Being a Wallflover, Kaunotar ja Hirviö sekä Little Women. Lisäksi Watson on työskennellyt mallina muun muassa Burberrylle ja Lancômelle.
Watson on ollut jo vuosikausia romanssihuhujen keskiössä, joiden toisena osapuolena on niin ikään Harry Potter -elokuvissa näytellyt Tom Felton. Varsinaista suoraa vastausta tähtien suhteen tilasta ei olla saatu selville, vaan varsinkin Felton on pysynyt sangen kryptisenä asiasta.
Rupert Grint
Punapäisenä Ron Weasleyna elokuvissa ihastuttanut Rupert Grint, 33, on luonut hieman vaatimattomamman uran kuin vastanäyttelijänsä, mutta esiintynyt silti lukuisissa televisiosarjoissa.
Grint näyttelee esimerkiksi sarjoissa Sick Note, Snatch ja Servant.
Rupert Grint on pienen tyttölapsen isä.
Grintistä tuli vuonna 2020 isä, kun he saivat puolisonsa, näyttelijä Georgia Groomen kanssa tyttären. Näyttelijä on pysytellyt vuosien ajan vaitonaisena yksityiselämästään, mutta lähteiden mukaan hän ja Groome ovat tapailleet toisiaan on-off-suhteessa vuosien ajan.
– Hei Instagram. Vain kymmenen vuotta myöhässä, mutta täällä ollaan. Grint on Gramissa! Tässä, esitelläkseni teille kaikille: Wednesday G. Grint. Pysytelkää turvassa, näyttelijä kirjoitti ensimmäisessä kuvatekstissään, jossa esitteli myös tuoreen tyttövauvansa.
Tom Felton
Harry Potterin verivihollisen, Draco Malfoyn roolia elokuvissa näytellyt Tom Felton, 34, on pysynyt vahvasti taian maailmassa kiinni. Miehen Instagram-tilillä on usein viitteitä elokuvasarjaan liittyen ja onpa mies hyödyntänyt Harry Potterin -fanikuntaa myös hyväntekeväisyyden hyväksi.
Marraskuussa 2021 Felton ilahdutti seuraajiaan jakamalla yhteiskuvan Harry Potter -näyttelijäkollegoidensa kanssa. Lisäksi Felton pitää usein Instagram-livejä, joissa on kerätty rahaa hyväntekeväisyyteen muun muassa katsomalla Harry Potter -elokuvia tai keskustelemalla elokuvien näyttelijöiden kanssa, kertoo United by Pop.
Felton on jatkanut myös näyttelemistä ja esiintyy elokuvissa kuten Rise of the Planet of the Apes, Risen ja Ophelia sekä tv-sarjoissa The Flash ja Origin.
Syksyllä 2021 Felton ehti aiheuttaa faneille säikähdyksen lyyhistyttyään hyväntekeväisyysgolfturnauksen aikana. Felton lysähti viheriölle, istuskeli kentällä apuvoimien ympäröimänä ja vietiin pois paareilla. Mies pelasi turnauksessa Teemu Selänteen parina.
Nerdbot-sivusto uutisoi syyskuussa 2021, että veljeksillä on tekeillä uusi matkailuohjelma. Ohjelmassa vieraillaan muun muassa Irlannissa Evanna Lynchin kanssa, joka näytteli Harry Potter -elokuvissa Luna Lovegoodia sekä Islannissa Bonnie Wrightin kanssa.
Bonnie Wright
Ron Weaslyn pikkusisko ja Harry Potterin sydämenvalittua Ginny Weasleyta näytellyt Bonnie Wright nauttii nykyisin Kalifornian auringosta. Wright on muun muassa aktiivinen luonnonsuojelija.
Wright on jatkanut näyttelemistä elokuvasarjan päättymisen jälkeenkin, mutta on kunnostautunut myös ohjaajana. Wrightin lyhytelokuvassa Medusa's Ankles näyttelee muun muassa Harry Pottereissa Lucius Malfoyta näyttelevä Jason Isaacs.
Bonnie Wright osallistui ilmastonmuutosmielenosoitukseen vuonna 2020./All Over Press
Wright vastaili marraskuussa 2021 leffasarjan vuosipäivän kunniaksi Wizardin Worldin kysymyspatteristoon. Wrightin vastaus siihen, miltä tuntuu, että ensimmäisestä elokuvasta on jo 20 vuotta, kuulostaa hyvin samaistuttavalta.
– Rehellisesti sanottuna, en voi uskoa sitä. Luulen, että koska se on edelleen niin rakastettu monien ihmisten toimesta, tuntuu kuin se oltaisiin julkaistu eilen, Wright toteaa.
Tunteikkain heti elokuvien kuvaamisessa liittyi taas viimeiseen Harry Potter -elokuvaan.
– Se viimeinen kohtaus, jossa olimme takaisin laiturilla 9 ¾ ja tällä kertaa äitinä ja naimisissa Harryn kanssa. Näyttelijät, jotka esittivät lapsiamme olivat saman ikäisiä kuin me, kun aloitimme. Se oli täysi ympyrä, täynnä tunteita, Wright kuvailee.
Matthew Lewis vaimonsa Angela Jonesin kanssa./All Over Press
Lewisille on riittänyt myös hommaa näyttelyn saralla. Mies on esiintynyt elokuvissa kuten Me Before You ja Terminal sekä tv-sarjoissa Girlfriends ja All Creatures Great and Small.
Lewis avioitui vuonna 2019 Angela Jonesin kanssa. Aviopari tapasi toisensa Universal Studioiden Harry Potter -teemapuistossa Orlandossa. He menivät kihloihin Pariisissa joulukuussa 2016.