Ensimmäinen julkihomo, Obaman perijä vai Amerikan Antero Vartia? MTV Uutiset laittoi Trumpin haastajaksi pyrkivät järjestykseen

Yhdysvaltojen demokraattipuolue etsii haastajaa presidentti Donald Trumpille vuoden 2020 presidentinvaaleissa. Miltei kaikki merkittävimmät nimet ovat ilmoittautuneet mukaan. MTV Uutisten toimittaja Tuomo Hyttinen laittoi ehdokkaat järjestykseen.

Ehdokkaat on jaettu neljään kategoriaan. Top 3 kertoo tämänhetkiset kärkinimet demokraattipuolueen presidenttiehdokkaaksi. Huippuehdokkaat -kategoriassa kaikki ehdokkaat kelpaisivat ansioluettelonsa ja profiilinsa perusteella presidentiksi.

Mustat hevoset ovat ehdokkaita, joiden profiilissa tai kokemuksessa on merkittäviä puutteita, mutta jotka voivat henkilökohtaisella suorituksellaan ottaa itselleen presidenttiehdokkuuden.

Ei mitään jakoa -otsikon alla kisaavat ehdokkaat ovat kisassa muista syistä: hankkimassa nostetta uralleen tai havitellakseen paikkoja mahdollisen demokraattipresidentin hallinnossa.

Top 3


Bernie Sanders

Miksi Sanders voittaa:

Vermontin senaattori on käytännössä rakentanut vaalikampanjaansa keväästä 2015 lähtien. Sandersilla on vankka kannattajakunta, ja hän keräsi kampanjan avauspäivänään vaalikassaansa ensimmäisen vuorokauden aikana huimat 6 miljoonaa dollaria. Ja pääosin pienillä lahjoituksilla.

Sanders myös näyttää edelläkävijältä, sillä demokraattipuolue on viimeisen kolmen vuoden aikana siirtynyt Sandersin linjoille asioissa, joita hän on kannattanut vuosikymmeniä.

Miksi Sanders häviää:

Sandersin menestys vuonna 2016 perustui Hillary Clintonin vastustamiselle. Nyt Sanders ei ole enää haastaja, vaan ennakkosuosikki, ja se voi koitua hänelle kohtaloksi. Sanders on vanha valkoinen mies, mikä ei sovi hyvin liberaalien nykyeetokseen.

Kamala Harris puhuu kampanjatilaisuudessa 4:24
Kamala Harris vastasi äänestäjän kysymykseen vaalitilaisuudessa.

Kamala Harris

Miksi Harris voittaa:

Kalifornian senaattori on elävä osoitus siitä, mitä demokraattipuolue haluaa olla: intialaissyntyisen naisen ja jamaikalaissyntyisen miehen lapsi, joka nousi osavaltion syyttäjäksi ja senaattoriksi.

Harris miellyttää puolue-eliittiä ja vähemmistöjä, minkä lisäksi hän on tarpeeksi vasemmalla. Ennen senaattoriaikaansa Harri työskenteli syyttäjänä, joka on aina mannaa jämäkkyyttä kaipaaville demokraateille.

Miksi Harris häviää:

Harrisin syyttäjätausta voi olla puolueen vasemmistosiivelle liikaa. Häntä on kritisoitu muun muassa kuolemantuomion puolustamisesta ja transihmisten syrjinnästä. 

Toinen ongelma Harrisille on, että hän joutuu lähtemään esivaaleihin takamatkalta. Ensimmäiset osavaltiot Iowa ja New Hampshire ovat perinteisesti vaikeita osavaltioita mustille ehdokkaille.


Beto O’Rourke

Miksi O’Rourke voittaa:

Entinen edustajainhuoneen jäsen on kuin Amerikan Antero Vartia. Mies, joka pyrkii vetoamaan hyviin asioihin, joihin äänestäjät monelta laidalta voivat yhtyä. O’Rourke osoitti kyvykkyytensä haastamalla republikaanisenaattori Ted Cruzin perinteisesti umpipunaisessa Teksasissa viime syksyn välivaaleissa.

Nouseva tähti, joka voi ottaa hetken haltuunsa. Hän keräsi kampanjan avauspäivänään 6,1 miljoonaa dollaria, eli enemmän kuin kukaan muu. Nuorison suosikki.

Miksi O’Rourke häviää:

O’Rourke on äänestetty edustajainhuoneeseen kolmesti, mutta häntä ei ole haastettu kansallisella tasolla kuten muita ehdokkaita. Tyyli on positiivinen, mutta monia saattaa ärsyttää, ettei O’Rourkesta välttämättä löydy tappelijavaihdetta. Veti hyvän kampanjan Cruzia vastaan, mutta hävisi. Haluavatko demokraatit presidenttiehdokkaakseen häviäjän?

Huippuehdokkaat


Joe Biden

Miksi Biden voittaa:

Entinen varapresidentti Biden on mahdollisista presidenttiehdokkaista tunnetuin, vaikka ei ole ilmoittanut lähtevänsä kisaamaan presidenttiydestä. Mahdollisista ehdokkaista Biden mielletään parhaiten Barack Obaman aikojen edustajaksi. Piinkova ja monissa liemissä keitetty ehdokas, joka ei ainakaan petä.

Miksi Biden häviää:

Bidenin ongelmat ovat osaksi samoja kuin Bernie Sandersillä. Bidenhan on jo yli 75-vuotias. Lisäksi Bidenin hyvä maine varapresidenttinä voi johtua presidentti Barack Obamasta. Ei ole takuuta, että jo kahdesti aiemmin presidentiksi pyrkinyt Biden pärjäisi omillaan. Biden ei välttämättä häviä, jos hän jättäytyy pois esivaalista.

Cory Booker kampanjakiertueella 0:48
Cory Booker naureskeli kampanjatilaisuudessa äänestäjien edessä.

Cory Booker

Miksi Booker voittaa:

New Jerseyn senaattorilla oli helmikuun mielipidemittauksissa yhtä kova suosio kuin Beto O’Rourkella. Bookerilla on lisäksi karismaa, kokemusta ja intohimoa. Hän puhuu maltillisesti, mutta äänestää melko liberaaliksi. Bookerista puhuttiin ensimmäisenä mustana presidenttinä jo kauan ennen Obamaa.

Miksi Booker häviää:

Booker on pidetty ehdokas eri demokraattisiipien keskuudessa, mutta hän ei ole kenenkään ykkösehdokas. Hänellä on siis jalansija kaikkialla, muttei vahvaa perustaa missään. Hän on kampanjoinut jo reilusti yli kuukauden päivät, mutta hänen kampanjansa ei ole ottanut tuulta alleen. Bookeria voi rasittaa myös se, ettei hän ole ainut vähemmistöehdokas.

Esivaaliehdokas Elizabeth Warren kiertueella 1:12
Elizabeth Warren yleisön ja CNN:n tentattavana.

Elizabeth Warren

Miksi Warren voittaa:

Massachusettesin osavaltion senaattori on muotoillut omat politiikkaehdotuksensa kaikista ehdokkaista parhaiten. Warren oli luomassa Yhdysvaltoihin kuluttajansuojavirastoa vuonna 2010, mikä on hänen lempilapsensa. Warren on ideologisesti juuri oikeassa paikassa demokraattien kentällä, ja hänellä on vahva kannatuspohja.

Miksi Warren häviää:

Warren mokasi syksyllä 2018, kun hän teetti DNA-testin todistaakseen olevansa Amerikan alkuperäiskansojen perua. Perimää löytyi hyvin vähän, mikä raivostutti vasemmalla olevat amerikkalaiset kulttuurisesta omimisesta. Republikaanit ja erityisesti presidentti Trump ovat mätkineet Warrenia huolella tästä mokasta.

DNA-kohu ei yksin kaatane Warrenia, mutta se kertoo jotain senaattorin harkintakyvystä. Todennäköisempää on, että Warren ei yksinkertaisesti saa kampanjalleen tarpeeksi suosiota pärjätäkseen.

Amy Klobuchar puhuu terveydenhuollosta 0:27
Amy Klobuchar kampanjatilaisuudessa.

Amy Klobuchar

Miksi Klobuchar voittaa:

Minnesotan senaattorin on odotettu pitkään pyrkivän presidentiksi jo aikaisemmissa vaaleissa. Hän tulee Minnesotasta, joka on tärkeiden Wisconsinin ja Michiganin osavaltioiden lähellä.

Noissa osavaltioissa Hillary Clinton hävisi, ja noissa osavaltioissa Klobucharilla on uskottavuutta. Klobucharista pidetään, ja hän on aina pärjännyt vaaleissa suhteellisesti paremmin kuin demokraatit muualla maassa.

Miksi Klobuchar häviää:

Etniset vähemmistöt ovat tärkeitä äänestäjäryhmiä demokraattien kannatuspohjassa, eikä Klobucharilla ole muihin ehdokkaisiin verrattuna suurta kannatusta esimerkiksi mustien tai latinojen parissa.

Lisäksi Klobucharin kampanjastarttia ovat varjostaneet huhut työntekijöiden huonosta kohtelusta. Uutiset eivät ole uusia, mutta ne voivat satuttaa Klobucharia, kun ehdokasjoukko vähenee neljään tai viiteen ensi vuoden aikana.

Mustat hevoset

Kirsten Gillibrand puhuu kampanjatilaisuudessa 0:58
Kirsten Gillibrand lähti kampanjoimaan äititeemalla.

Kirsten Gillibrand

Miksi Gillibrand voittaa:

New Yorkin senaattori on kaikista kollegoistaan Trump-vastaisin. Mikäli demokraattiäänestäjille Trumpin vastustaminen on tärkeintä, Gillibrand on uskottavin ehdokas. Gillibrand on muuttanut mielipiteitään demokraattikentän mukana ja on naisten suosikki. Jos naiset lähtevät joukolla äänestämään, Gillibrand voi olla vahvoilla.

Miksi Gillibrand häviää:

Mielipidemittauksissa Gillibrandilla ei mene hyvin. Esimerkiksi joulukuun kannatusmittauksissa yli puolet vastaajista ei osannut muodostaa Gillibrandista mielipidettään (Bidenin kohdalla samoin vastasi 4 prosenttia).

Lisäksi Gillibrandin äänestyshistoria saattaa mietityttää demokraattiäänestäjiä. Vielä vuosina 2007–2009 hän kannatti tulisesti aseenkanto-oikeutta, mutta käänsi takkiaan, kun hänet nimitettiin senaattiin.

Olisiko varapresidentti Mike Pence parempi vai huonompi kuin Trump? 1:19
Pete Buttigieg joutui pohtimaan, olisiko varapresidentti Mike Pence parempi vai huonompi presidentti kuin Trump.

Pete Buttigieg

Miksi Buttigieg voittaa:

37-vuotias Indianan South Bendin kaupungin pormestari omaa erinomaiset puhelahjat. Buttegieg tiettävästi opetteli norjan kielen, koska hänen pitämänsä norjalaiskirjailijan tuotannosta ei oltu käännetty kuin yksi teos.

Kiehtova elämäntarina: Afganistanin veteraani, joka olisi ensimmäinen avoimesti homoseksuaalinen presidentti, mikäli hänet valittaisiin. Jos saa momentumia, voi pärjätä.

Miksi Buttigieg häviää:

Jos Beto O’Rourke oli kokematon, niin Buttigieg on suorastaan untuvikko. Häntä ei tunneta, ja vaikka elämme miltei 2020-lukua, homoseksuaalisuus saattaa olla liian suuri rasite. Muiden täytyy mokata todella pahasti, jotta pormestari Peteksi itseään tituleeraava ehdokas voisi pärjätä. Ehkä varapresidenttiainesta?


Jay Inslee

Miksi Inslee voittaa:

Inslee lähtee vaaleihin yhdellä kärjellä: ilmastonmuutoksella. Gree New Dealia ajavassa demokraattipuolueessa tämä voi olla voittava arpa, mikäli vuodesta 2020 tulee ilmastonmuutosvaalit. Yhdysvaltojen irtautuminen Pariisin ilmastosopimuksesta ajoittuu vuoden 2020 lopulle, joten ilmastonmuutoksesta voi olla vaaliteemaksi.

Miksi Inslee häviää:

Yhden asian ehdokkaat eivät välttämättä pärjää, varsinkin kun ilmastonmuutoksesta on demokraattipuolueen sisällä melko vahva konsensus. Demokraatit kaipaavat ehdokkaaltaan talous- ja maahanmuuttovisiota, missä Inslee ei ole vahvimmillaan.

Julian Castro naureskelee omille kannatusluvuilleen 1:11
Julian Castrokin naureskeli omille kannatusluvuilleen.

Julian Castro

Miksi Castro voittaa:

Entinen San Antonion pormestari ja Obaman hallinnon ministeri on ainoa merkittävä latinotaustainen ehdokas. Kun Obama voitti, hän pystyi hankkimaan itselleen vahvan peruskannatuksen mustien äänestäjien joukosta. Jos Castro pystyy tekemään saman latinokannattajien parissa, hän voi saada nostetta.

Miksi Castro häviää:

Castroa ei tunneta demokraattiaktiivien ulkopuolella. 44-vuotias Castro on myös melko kokematon poliittisella kentällä, minkä lisäksi hän ei ole juurikaan ottanut kantaa politiikan peruskysymyksiin. Hakee ehkä demokraattien esivaalista nostetta uralleen.

Ei mitään jakoa

Tulsi Gabbard, John Delaney, Marianne Williamson, Andrew Yang, Wayne Messam ja John Hickenlooper.​​​​​​​

Demokraattien nimilista on kerätty tästä CNN:n jutusta. Lisäksi jutussa on hyödynnetty Fivethirtyeightiä ja muita yhdysvaltalaismedioita. Demokraattien puoluekokous valitsee presidenttiehdokkaan vuoden 2020 heinäkuussa Wisconsinissa.

Lue myös:

    Uusimmat