Enrique Iglesiasin erikoinen keikkamatka: Jäi jumiin Helsinkiin

Espanjalaistähti Enrique Iglesias muistelee Radio Novan haastattelussa, kuinka hän jäi joitain vuosia sitten jumiin Suomeen muutamaksi viikoksi. Sattuman johdosta laulaja vietti mukavan loman Helsingissä.

Laulaja Enrique Iglesias julkaisee kymmenennen studioalbuminsa maaliskuussa. Sex+Love -nimeä kantavan levyn tekijä kertoi Radio Novalle kuulumisiaan viime viikolla Lontoossa.

Iglesias on konsertoinut useamman kerran Suomessa, ja tähti kertookin erityisesti kahden Helsingin-keikan jääneen pysyvästi mieleen.

– Itse asiassa en tiedä miksi. Ehkä sen takia, että joitain konsertteja ei voi suunnitella. En tiennyt, mitä odotatte minulta, joten en fiilistellyt niitä etukäteen liikaa. Minulla on niistä erittäin hyviä muistoja, ja ne olivat hyvin erityisiä keikkoja, Enrique muisteli.

Iglesias muistaa myös sen kerran, jolloin hän joutui viettämään Helsingissä suunniteltua pidemmän ajanjakson.

– Siitä ei ole kovin kauaa aikaa, kun jäin jumiin Helsinkiin. En muista, mitä tapahtui, mutta me emme pystyneet matkustamaan. Olimme Helsingissä muutaman viikon, ja minä rakastin sitä! Se on kaupunki, jossa voi vain kävellä ympäriinsä ja viettää leppoista vapaa-aikaa.

– Ihmiset olivat rentoja ja hyvin kohteliaita. Se oli oikein mukavaa, mies kertoi.

Mitä mieltä Enrique Iglesias on suomalaisesta naiskauneudesta? Katso video!

(MTV VIIHDE)

Lue myös:

    Uusimmat