"Eno"-vyyhti laajenee entisestään: Uusia uhreja on löytynyt viisi lisää – poliisi on saanut yli 80 yhteydenottoa

Useista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista epäillyn Enona tunnetun helsinkiläismiehen mahdollinen uhrimäärä on kasvanut tällä viikolla viidellä.

Helsingin poliisi tiedotti maanantaina epäilevänsä 1950-luvulla syntynyttä miestä lukuisista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista, kuten törkeistä raiskauksista ja törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä.

Tiedotteen jälkeen poliisi on saanut asiaan liittyen yli 80 yhteydenottoa.

Tutkinnanjohtaja Saara Asmundela Helsingin poliisista kertoo, että lukuisista yhteydenotoista huolimatta viisi on tutkinnan kannalta relevantteja.

– Viiden tapauksen kohdalla rikoksen tunnusmerkistö täyttyy eikä syyteoikeus ole vanhentunut, hän vahvistaa.

Osa epäilyistä ei liity tutkintaan 

Asmundelan mukaan uudet epäilyt sijoittuvat ajallisesti samalle ajanjaksolle kuin aiemmatkin, eli vuosien 2006-2019 väliin.

Uusien ilmoitusten rikosnimikkeitä ovat muun muassa raiskaus, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja pakottaminen seksuaaliseen tekoon.

– On tärkeää, että nämä asiat ovat tulleet poliisin tietoon.

Poliisi pyrkii selvittämään uudetkin rikosepäilyt siten, että syytteen nostamisen määräpäivää ei tarvitse siirtää. Määräpäivä on 11. syyskuuta.

Yhteydenottoihin on poliisin mukaan liittynyt paljon Eno-vyyhtiin suoranaisesti liittymättömiäkin tapauksia.

– Yhteydenottoja on tullut esimerkiksi hyvin kauan sitten tapahtuneita asioita koskien. Ne eivät liity tähän nyt käynnissä olevaan tutkintaan, Asmundela toteaa.

Moni nähnyt miehen

Iso osa yhteydenottajista on kertonut, että on nähnyt rikoksesta epäillyn miehen aiemmin jossain tai että mies on lähestynyt julkisilla paikoilla, esimerkiksi linja-autossa.

Osa taas on kertonut poliisille tähän tapaukseen liittymättömistä epäillyistä seksuaalirikostapauksista, joista jotkut ovat jo rikosoikeudellisesti vanhentuneita.

– Viimeisenä mainitut henkilöt olemme ohjanneet Rikosuhripäivystyksen palveluiden piiriin. Kiitämme kaikista vihjeistä ja yhteydenotoista, sanoo Asmundela.

Laaja kokonaisuus

Rikoskokonaisuus vaikuttaa tutkinnanjohtajan mukaan tällä hetkellä hyvin laajalta.

– Kokonaisuus oli poikkeuksellisen laaja jo ensimmäisen tapauksen aikaan ja se on laajentunut entisestään.

Eno-nimellä tunnetun Helsingin Laajasalossa asuvan 64-vuotiaan miehen epäillään käyttäneen nuoria tyttöjä seksuaalisesti hyväkseen vuodesta 2006 alkaen.

Hänen uskotaan myös huumanneen uhrinsa epäiltyjen rikosten yhteydessä. Rikosten epäillään tapahtuneen miehen kotona.

Vangittuna keväästä saakka

Poliisille on tullut vihjeitä myös rikoksesta epäillyn henkilöllisyydestä. Rikoksesta epäillyn henkilöllisyys on poliisin tiedossa, ja rikoksesta epäilty on ollut vangittu keväästä saakka.

– Lähinnä sosiaalisessa mediassa on ihmetelty sitä, miksi poliisi ei julkaise rikoksesta epäillyn oikeaa nimeä, vaan pelkästään nimen, jolla hänet on tunnettu, Asmundela toteaa tiedotteessaa.

Esitutkintalain mukaan poliisi voi julkaista rikoksesta epäillyn nimen vain, jos se on välttämätöntä rikoksen selvittämiseksi. Tässä tapauksessa sille ei ole perusteita.

– Kaikki tavoittamamme uudet asianomistajat ovat myös tunteneet epäillyn nimellä ”Eno”. Muistutamme myös, että ”Eno” ei viittaa suomen kielen sukulaissuhteeseen viittaavaan sanaan, vaan on nimi, jolla hänet tunnetaan.

Lue myös:

    Uusimmat