Ennuste: Helmikuusta tulossa keskimääräistä lämpimämpi

Tuoreen Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n ennusteen mukaan helmikuun sää on Suomessa hieman keskimääräistä lämpimämpää.

Ensi viikolla eli helmikuun ensimmäisellä viikolla Suomi kuuluu matalapaineen alueeseen. Sadealueiden reitti kulkee pääasiassa Suomen eteläpuolella.

– Sää kylmenee ensi viikolla. Alkuviikolla etelässä on vielä nollakelejä, viikon puolivälin jälkeen on pikkupakkasta. Maan keskiosassa on pikkupakkasta heti maanantaista, loppuviikolla on 5-10 pakkasastetta. Pakkanen kiristyy viikon aikana myös Pohjois-Suomessa. Sää on kuitenkin edelleen hieman tavanomaista lämpimämpää koko maassa, suurin poikkeama keskimääräiseen on Itä-Suomessa, sanoo MTV Uutisten meteorologi Miina Manninen.

Tilastojen mukaan helmikuun alun keskimääräiset päivän ylimmät lämpötilat ovat etelän pikkupakkasesta pohjoisen kymmenen pakkasasteen tienoille.

Lumet hupenivat tällä viikolla

Tämän viikon vesisateet ja lämpöasteet ovat sulattaneet ja painaneet lumia kasaan etenkin lännessä ja etelässä. Lounais- ja Länsi-Suomessa lunta on enää vähän, rannikolla paikoin enää muutamia senttimetrejä. Maan keskiosassa lunta on laajalti 20-30 senttimetriä ja pohjoisessa puolen metrin molemmin puolin.

– Etelä-Suomessa saadaan alkuviikolla uutta lunta, lounaassa sade voi vielä alkuun olla vettä. Pohjois-Suomessa ensi viikko on hieman keskimääräistä vähäsateisempi. Liikkeellä on vain joitakin kevyitä lumikuuroja, sanoo Miina Manninen.

Miltä näyttää helmikuun loppupuoli?

ECMWF:n ennusteen mukaan Suomi kuuluu matalapaineen alueeseen helmikuun toisellakin viikolla.

– Signaali on kuitenkin ensimmäistä viikkoa heikompi. Sää on hieman tavanomaista lämpimämpää Etelä- ja Itä-Suomessa. Suuressa osassa maata on hieman tavanomaista sateisempaa, tulkitsee Miina Manninen ennustetta.

Helmikuun kahdella viimeisellä viikolla ennusteissa näkyy heikko signaali siitä, että meillä vallitsisi länsivirtaus.

– Helmikuun kolmas viikko on ennusteen mukaan Etelä-Suomessa hieman tavanomaista lämpimämpi. Helmikuun viimeisellä viikolla Etelä- ja Keski-Suomessa on hieman tavanomaista sateisempaa, koko maassa hieman tavanomaista lämpimämpää.

Pitkän ajan ennusteet eivät ennusta yksittäisten päivien säätä, vaan kuvaavat poikkeamaa keskimääräisessä säässä. Pitkän ennusteen sisään mahtuu aina kylmempiä ja lämpimämpiä jaksoja.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.



Uusimmat