Ennätysmäisiä asiakasmääriä puutarhaliikkeissä – korona-aika innosti suomalaiset pihatöihin: "Nyt päätettiin perustaa pottumaa"

Puutarha-alalla menee nyt hyvin. Suomalaiset ovat innostuneet puutarhatöistä korona-aikana ja puutarhamyymälöissä on riittänyt tungosta. Monia hyötykasveja on myyty niin paljon, että taimet ovat loppuneet taimistoista. Puutarhakasvien nettikauppa on myös vilkasta.

Puutarhamyymälöissä kauppa on viime aikoina käynyt poikkeuksellisen hyvin.

– Tänä keväänä puutarhasesonki on räjähtänyt ennen aikojaan ja paljon suuremmin. Väki on laittamassa pihoja ja kaikilla tuntuu olevan pihan laittamisen kanssa kiire. Huhtikuu oli viime vuoden touko-kesäkuuhun verrattavissa. Ennätysmäärällisesti on ollut asiakkaita, laskee Vantaalaisen Vihervimma Oy:n toimitusjohtaja Teemu Nikkanen.

Kun koronaepidemia on pakottanut pysymään kotona, into pihatöihin on selvästi kasvanut ja asiointi puutarhaliikkeissä lisääntynyt. 

– Puutarhamultaa tultiin hakemaan. Pieniä pihatöitä tehdään, kun ei päästä mihinkään ja ollaan oltu eristyksissä. Puutarhainnostus on lisääntynyt, koska on enemmän aikaa. Nyt päätettiin perustaa pottumaa, kertovat Merja ja Tapani Varis

Hyötykasvien taimet myyty paikoin loppuun

Hyötykasveja on myyty tänä keväänä niin paljon, että monet taimistot ovat myyneet ne loppuun.

– Ehkä tällaisina epävarmoina aikoina moni ajattelee, että mielellään viljelee jotain syötävää ja pitää ehkä huolta omasta omavaraisuudestaan. Hyötykasvien kysyntä on ollut sen verran kovaa, että nyt taimistoilla myydään jo eioota, kertoo Puutarhaliiton toimitusjohtaja Timo Taulavuori

Miehetkin innostuivat puutarhatöistä

Nuoret ja erityisesti miehet ovat viime vuosina innostuneet puutarhatöistä.

– Ainakin yksi syy on se, että moni mies kaipaa kaupungissa jotain sellaista tekemistä omille käsilleen, jossa työn tulos on näkyvää. Puutarhassahan oma työn jälki näkyy. Lisäksi ruuan alkuperä ja ruuanlaitto kiinnostavat. Viljellään omia chilejä, tomaatteja ja yrttejä, joita käytetään ruuan valmistuksessa. Halutaan vaikuttaa siihen, mitä syödään, pohtii Taulavuori. 

Myös kasvien nettikauppa on vilkasta.

– Enemmän ostetaan nettikaupasta kuin myymälästä. Se on meillekin ihan uusi juttu. Nettikauppaa kehitellään pienellä porukalla ja se on lähtenyt vauhdilla käyntiin, iloitsee Nikkanen.

Kesäkukkia ei kannata istuttaa liian aikaisin

Tarkkoja lukuja puutarhaliikkeiden myynnin kasvusta ei vielä ole, mutta alan järjestöjen mukaan tilanne vaikuttaa hyvältä.  

– Nyt on selvästi toukokuun aikana kauppa käynyt eli äitienpäivänä tehtiin monissa kukkakaupoissa ihan ennätysmyyntejä. Myös ulkokasvien menekki on ollut hyvää, summaa Taulavuori.

Vaikka innostus on kova, sääennusteita kannattaa kuitenkin seurata.

– Kesäkukkasesonkikin alkoi, mutta kun on yöpakkasia, ensimmäiset asiakkaat ovat ehtineet jo palelluttaa kukat. Eli pitää olla vähän varovaisempi kesäkukkien kanssa, muistuttaa Nikkanen.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja