Puutarhayrittäjä Teemu pelkää liikkumisrajoitusten pilaavan kevään – tappiot voivat olla kymmeniä tuhansia: "Unettomia öitä ollut"

Mahdolliset liikkumisrajoitukset iskevät puutarhamyymälöiden parhaimpaan kevätsesonkiin 1:46
Mahdolliset liikkumisrajoitukset iskevät puutarhamyymälöiden parhaimpaan kevätsesonkiin

Hallituksen kaavailemat liikkumisrajoitukset ovat tulossa voimaan puutarha-alan yrittäjien kannalta pahimpaan mahdolliseen aikaan. Vantaalaiskauppias pelkää, että pääsiäisestä alkavan kevätsesongin menetys voi tuoda isot tappiot.

Pääkaupunkiseudulle ja Turkuun suunnitellut liikkumisrajoitukset ovat kova paikka monelle erikoiskauppiaalle.

Rajoitusten mukaan erikoisliikkeissä asiointia ei laskettaisi välttämättömäksi syyksi liikkua ulkoa, vaan kaupat pitäisi kiertää kaukaa. Käytännössä erikoisliikkeet siis saisivat olla auki, mutta niissä ei saisi asioida. 

"Kasvit ovat kuin elintarvikkeita"

Epävarmuus nakertaa myös Vihervimman toimitusjohtajaa Teemu Nikkasta. 13 vuotta puutarhamyymäläyrittäjänä ollut Nikkanen aikoo avata ulkomyymälänsä asiakkaille ensi viikolla, mutta se, mitä sen jälkeen tapahtuu, on hämärän peitossa. 

– Koko talvi on odotettu sitä, että pääsee aloittamaan puutarhasesonkia. Nyt ei tiedä, uskaltavatko asiakkaat tulla myymälään ja kannattaako myymälää edes pitää auki, vantaalaisyrittäjä kertoo MTV Uutisten haastattelussa

– Sesonki alkaa pääsiäisenä, ja rajoitukset pelottavat. Kasvihuoneilta valmistuu tavaraa ja ne kukkivat kohta yli, jos ei päästä niitä myymään. 

Nikkanen tähdentää sitä, että kasvit pitää saada myös maahan niille sopivaan aikaan.

– Ne ovat melkein kuin elintarvikkeita. Niilläkin on viimeinen käyttöpäivä eivätkä ne pärjää, jos niitä ei saa istutettua maahan tai isompaan ruukkuun.  

Asiakkaat ovat ymmällään

Myös asiakkaat ovat Nikkasen mukaan olleet ymmällään tilanteesta. 

– He ovat kysyneet muun muassa sitä, miten meinataan auki olla. Olemme vastanneet, että ainakin kovasti ollaan valmisteltu, että päästään kausi avaamaan ja mahdollisimman hyvin palvellaan rajoitusten mukaisesti.

Jos rajoitukset tulevat voimaan, Nikkanen aikoo todennäköisesti rajoittaa sisämyymälän aukioloaikoja mutta laajentaa ulkomyymälän aukioloa.

– (Tämä siksi), että jokainen pääsee käymään siinä semmoisiin aikoihin, että ei ole paljon ruuhkaa.

Ulkomyymälässä on jo nyt Nikkasen mukaan suunniteltu käytävänvälit niin, että asiakkaat voivat etsiä kasveja rauhassa ilman ylimääräisiä kohtaamisia. Myöhemmin sisäkassa vaihtuu lisäksi ulkokassaksi, että kaiken asioinnin voi hoitaa ulkona.

Rajoitukset tuovat isot taloudelliset menetykset

Nikkanen kertoo, että jos hallituksen esittämät liikkumisrajoitukset tulevat voimaan, taloudelliset menetykset ovat hänen yrityksessään useiden kymmenien tuhansien eurojen luokkaa.

– Kyllä siinä iso takapakki on aloituksen ja hävikinkin kannalta. Kasvihuoneissa olevaa ja mahdollisesti jo pakattua tavaraa joudutaan työstämään uudelleen, että se ei mene pilalle. 

– Pääsiäisenä kukkivan tavaran myyntiin tuominen olisi tärkeää, että se ei pääse ylikukkimaan ennen sitä.

Yrittäjän yöt ovat olleet unettomia

Nikkanen toteaa tämän kevään olevan ensimmäinen hänen urallaan, kun on joutunut miettimään sitä, uskaltavatko asiakkaat tulla myymälään.

– Unettomia öitä on ollut ja epävarmuutta vaikutuksista. Koko ajan tuntuu siltä, että joutuu ottamaan riskejä. Eikä itsellä ole niin paljon omaa pihaa, että voisi istuttaa sinne kaikki ne kasvit, jotka ehkä jäävät myymättä.

"Sitä ei osaa muuta kuin pelkokuvia maalailla"

Liikkumisrajoituksia suunnitellaan tässä vaiheessa pääkaupunkiseudulle ja Turkuun. Rajoituksia käsittelevä lain meneminen läpi eduskunnassa kestää vähintään pari viikkoa.

– Sitä ei osaa muuta kuin pelkokuvia maalailla. Kaikista parasta terapiaahan on puutarhan laitto, kun ei saa muualle lähteä.

– Puutarhan laitto ja lenkkeily – siinä ovat minun parhaimmat vinkkini rajoitusten ajaksi, NIkkanen toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat