Emil Ruusuvuori selvitti US Openin päättänyttä vammaansa – piinaa yhä jäljellä: "Tehdään sitten päätöksiä"

Emil Ruusuvuori joutui luovuttamaan tenniksen US Openin toisen kierroksen ottelun Casper Ruudia vastaan jalkavamman takia. Ruusuvuoren mukaan kyse oli lähentäjävammasta.

Ruusuvuori oli aloittanut ensimmäisen aikuisten grand slam -turnauksensa US Openissa upeasti kukistamalla ensimmäisellä kierroksella Slovenian Aljaz Bedenen. Toisella kierroksella vastaan asettui maailmanlistan 37. sijalla oleva Pohjoismaiden tämän hetken ykköspelaaja, Norjan Casper Ruud, jonka kanssa Ruusuvuori oli harjoitellut yhdessä ennen lähtöä Yhdysvaltoihin, ja miehet olivat siten ennestään tuttuja. Ruusuvuoren taival päättyi kuitenkin kesken kyseisen ottelun Ruudin johdettua taistoa 6–4, 6–3, 3–2.

– Vamma lähentäjässä pakotti tänään luovuttamaan. Se tuntui jo ensimmäisen ottelun viidennessä erässä Bedeneä vastaan. Pystyin aloittamaan ottelun ilman sen miettimistä, mutta jo ensimmäisen erän puolivälissä alkoi tuntumaan. Siitä se sitten alkoi pahentua, ATP-rankingissa 92:ntena majaileva Ruusuvuori kertoi lehdistötilaisuudessa Suomen Tennisliiton mukaan.

– Nopeat suunnanmuutokset, esimerkiksi palautuksissa, vihloivat ja se vei keskittymistäni. Luovutushetkellä en kokenut enää mahdollisuutta nousta voittoon, ja tänä vuonna on vielä pelejä edessä, joten turhia riskejä halusin välttää.

Ruusuvuori kertoi käyneensä fysioterapeutilla heti ottelun päättymisen jälkeen. Jännitystä on yhä edessä.

– Toivottavasti ei ole mitään rikki. Mutta tsekataan nyt asia ultralla ja tehdään sitten päätöksiä jatkosta. Minulla olisi villi kortti jo ensi viikolla pelattavaan Kitzbühelin ATP-turnaukseen ja sitten olisi tarkoitus pelata myös Masters-turnauksia ennen Ranskan avoimia.

Ruusuvuori summasi viime aikoja kriittiseen tyyliin mutta myös positiivista miettien.

– En pystynyt esittämään sitä mitä olisin halunnut. Kokonaisuutena kuitenkin hyvä reissu Yhdysvaltoihin, hyvät kaksi viikkoa, hän sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat