Elon Musk latasi täyslaidallisen – ne jotka eivät pärjää Teslalla siirtyvät Applelle

Teslan johtaja Elon Musk sanoi aiemmin tänä vuonna, että on hienoa saada Apple mukaan autobisnekseen, jotta saamme lisää osaavia insinöörejä. Nyt mieli lienee kuitenkin muuttunut, sillä Apple on haalinut riviinsä osaamista nimenomaan Teslan työntekijöistä.

Syyskuussa Handelsblatt lehti haastatteli Elon Muskia ja kysyi onko hän vielä samaa mieltä Applen mukaantulosta markkinoille.

– Apple on paikka johon menet jos et pärjää Teslalla. Enkä vitsaile. He ovat palkanneet ihmisiä, jotka ovat saaneet meiltä potkut. Vitsailemme, että Apple on Tesla työntekijöiden hautausmaa, lataa Elon Musk lehden haastattelussa.

Miehen tuohtumuksesta kertoo sekin, että hän yltyy haastattelussa ilkkumaan Applen tuotetta.

– Ettekö ole koskaan nähnyt Apple-kelloa? Autojen valmistus on paljon monimutkaisempaan kuin puhelimien tai älykellojen, hän toteaa kysyttäessä Applen mukaantulosta automarkkinoille.

– Et voi vaan mennä Foxconin kaltaiselle laitevalmistajalle ja sanoa, että haluan auton. Uusi kynä tai isompi iPad eivät ole vielä tarpeeksi mullistavia, hän lopettaa.

Tesla on yksi automaailman innovatiivisimmista autonvalmistajista, joka julkaisi viime viikolla Model X tila-auton. Menestyksestä huolimatta sähköautovalmistaja tekee jokaiselle myydyllä autolla 4000 euroa tappiota.

Lue myös:

    Uusimmat