Elokuvaohjaaja Mika Kurvinen tänään Viiden jälkeen erikoishaastattelussa: Näin entinen Salkkarit-tähti päätyi kameroiden edestä niiden taakse

Mika Kurvisen ohjaama ja käsikirjoittama, kahdeksanosainen sarja Poromafia julkaistaan C Moressa torstaina 26. tammikuuta. Kurvinen kertoo tänään Viiden jälkeen -ohjelmassa kello 18.05, kuinka hänen uransa elokuva-alalla otti lähtölaukauksen jo 17-vuotiaana.

Elokuvaohjaaja Mika Kurvisen ura alalla alkoi jo lukioikäisenä hänen näytellessään Salatuissa elämissä Teemu Korhosta vuosina 2000-2003. Sittemmin Kurvisen paikka on pääasiassa siirtynyt kameran edestä kameran taakse ohjaajan ja käsikirjoittajan rooleihin.

Kurvisen uralle on mahtunut muun muassa Aallonmurtajat -sarjan ohjaaminen sekä musiikkivideoiden ohjaamista 2010-luvulla.

Vaikka näyttelemisestä Salatuissa elämissä on kulunut jo yli 20 vuotta, jotkut tunnistavat hänet edelleen Salkkareiden Teemu Korhoseksi.

– Välillä joku edelleen muistaa ja tunnistaa. Kun lähdin Salkkareista, kasvatin parran, jonka avulla yritin suojautua, Kurvinen sanoo.

Poromafia yhdistelee genrejä

C More -alkuperäissarja Poromafia sijoittuu Lapin ja Norjan rajalle, jonka keskiössä on perheen sisäinen valtataistelu. Sarja on rikossaaga, jota värittää musta huumori. Suvun matriarkka jättää jälkeensä perinnön, jolla suvun maat jaetaan perheen kesken. Testamentit kuitenkin repivät perheen hajalle.

Kurvinen kuvailee sarjaa genrejen yhdistelmäksi.

– Poromafia ei ole pelkästään draamaa tai komediaa. Se on sekametelisoppa, joka luo oman genrensä.

Sarjaa on kuvattu Lapissa Kilpisjärvellä ja Kittilässä sekä Norjan puolella Tromssassa. Rooleissa nähdään muun muassa Samuli Edelman, Anna-Maija Tuokko sekä Aake Kalliala.

Viiden jälkeen -erikoishaastattelussa Kurvinen kertoo lisää urapolustaan Salatuista elämistä elokuvaohjaajaksi sekä Poromafia -sarjasta – Miten se eroaa muista Lapissa kuvatuista rikossaagoista? Entä minkä takia Kurvinen pitää tärkeänä tehdä toisinaan näyttelijäntyötä, vaikka haluaa keskittyä ohjaamiseen?

Näihin ja moniin muihin kiinnostaviin kysymyksiin saadaan vastauksia, kun Mika Kurvinen saapuu Viiden jälkeen -erikoishaastatteluun tiistaina 24. tammikuuta kello 18.05 alkaen. Katso Viiden jälkeen kello 16.58 MTV3-kanavalta tai MTV Katsomosta.

Lue myös:

    Uusimmat