Ellen DeGeneres hauskuutti Oscareissa – lue parhaat heitot

Koomikko Ellen DeGeneres juonsi viime yönä Suomen aikaa pidetyn Oscar-gaalan. Lue naiset parhaat letkautukset juhlasta!

Koomikko ja talkshow-emäntä Ellen DeGeneres sai viime yönä Suomen aikaa loistaa Los Angelesissa järjestetyssä Oscar-gaalassa. 86. kertaa juhlitussa gaalassa nainen nauratti juhlayleisöä hauskoilla tarinoillaan ja oli myös panostanut ohjelmanumeroidensa visuaaliseen puoleen. Nainen muun muassa nähtiin lavalla valtavassa vaaleanpunaisessa prinsessamekossa, kruunu päässään ja valtikka kädessään.

Myös naisen sanalliset lahjat pääsivät illan aikana oikeuksiinsa. Nainen muun muassa naljaili paikalla olleelle näyttelijäarmeijalle.

– Kaikki te ehdokkaat täällä tänä iltana, olette tehneet yli 1 400 elokuvaa – 1 400 elokuvaa ja olette yhteensä käyneet kuusi vuotta yliopistoa, nainen lohkaisi.

Myös ehdolla olevat elokuvat saivat koomikolta osansa. Parhaan elokuvan palkinnon napanneesta 12 years a Slave -draamasta DeGeneres lausui seuraavaa:

– Mitä vain voi tapahtua. Esimerkiksi se, että 12 years a Slave voittaa parhaan elokuvan palkinnon. Tai sitten olette kaikki rasisteja. Ja nyt toivotetaan tervetulleeksi illan ensimmäinen valkoihoinen palkinnonjakaja, Anne Hathaway!

Koomikko heitti ronskia vitsiä myös elokuvateollisuudesta kokonaisuutena:

– En väitä että elokuvat olisivat maailman tärkein asia. Kaikkihan me tiedämme, että maailman tärkein asia on nuoruus.

Naisella oli kitkeriä sanoja myös illan ehdokkaille, jotka eivät tällä kertaa saaneet patsasta mukaansa.

– Teidän kaikkien pitäisi tuntea itsenne voittajiksi. Tai ei kaikkien, mutta niiden teistä, jotka ovat joskus aiemmin voittaneet Oscarin, pitäisi tuntea itsensä voittajaksi.

(MTV VIIHDE)

Lue myös:

    Uusimmat