Elokuussa 2002 Lahden Hiihtomuseosta vietiin murtovarkaudessa konepistooli. 20 vuotta myöhemmin ase löytyi huumerikoksen tutkinnassa. Ase oli yhä Lahdessa.
Hiihtomuseon näyttelytiloissa oli esillä konepistooli osana suomalaisen sotilaan talvisodan varusteita esittelevää kokonaisuutta. Vitriinin teemana oli suksien rooli kaukopartiotehtävissä.
Yksi vitriinissä olleista esineistä oli saksalainen MP.28-II "Schmeisser" -konepistooli. Ase oli deaktivoitu, mutta toimenpide oli tehty vain hitsaamalla aseen piipun päähän pieni palanen.
Sotamuseo oli antanut konepistoolin vuonna 1989 säilytettäväksi Lahteen osaksi silloin perustetun Hiihtomuseon perusnäyttelyä.

Konepistooli oli kadotessa deaktivoitu, löytyessä toimintakuntoinen.
Murtomiehet pakenivat ase mukanaan
Aamuyöllä 21. elokuuta ase vaihtoi kuitenkin omistajaa. Museoon oli murtauduttu ja konepistooli viety.
Murtautuja oli rikkonut kolmen eri oven lasit, yhden lasiseinän ja yhden lasivitriinin päästäkseen käsiksi aseeseen. Rikospaikalta löytyi vain lähes metrinen metalliesine, jolla murto oli ilmeisesti tehty.
STT kertoi, että valvontakameroissa näkyi ainakin kaksi nuorehkoa miestä, jotka ehtivät paeta vain hieman ennen vartijoiden ja poliisin saapumista.
Poliisin tutkintatoimista huolimatta ase jäi kateisiin. Kesti kaksi vuosikymmentä, ennen kun virkavalta kohtasi aseen jälleen.



