Poliisi kertoo epäilevänsä kolmea 16–17-vuotiasta nuorta törkeästä ryöstön yrityksestä Vantaalla.
Itä-Uudenmaan poliisin mukaan kolmen henkilön epäillään syyllistyneen törkeään ryöstön yritykseen Vantaan Myyrmäessä poistumalla taksista maksamatta ja sen jälkeen huitomalla viidakkoveitsen tyylisillä teräaseilla taksikuskia, joka yritti tavoittaa kolmikkoa matkan jälkeen.
Rikoskomisario Matti Kolula Itä-Uudenmaan poliisista kertoo, että taksikuskin mukaan kolmikko oli jo matkan aikana yrittänyt anastaa kuljettajan puhelinta.
– Henkilöiden yrittäessä poistua paikalta, kuljettaja oli yrittänyt ottaa yhtä heistä kiinni, jonka jälkeen epäillyt olivat asianomistajan mukaan ottaneet esille erittäin pitkäteräiset veitset ja huitoneet niillä taksinkuljettajaa kohti, Kolula sanoo tiedotteessa.
Kolulan mukaan taksikuskille ei aiheutunut huitomisen seurauksena vakavia vammoja.
Yksi epäillyistä tavoitettiin jo saman päivän aikana ja hänellä oli hallussaan epäilty tekoväline. Myös loput kaksi tavoitettiin seuraavien päivien aikana.
Poliisi kertoo, että kaikkia tapauksen osallisia on kuulusteltu ja tapahtumien kulku on saatu pääosin selvitettyä.
Uusimmat
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
Lataa lisää