Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) korostaa, että keskusta ei vastusta ravintola-alalle kaavailtua tukea. Lintilä kommentoi asiaa toimittajille EU-maiden ministerien etäkokouksen yhteydessä maanantaina.
Keskustan puheenjohtajan Katri Kulmunin johtaman valtiovarainministeriön (VM) on kerrottu pitävän työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) esitystä 150 miljoonan euron tukipaketista ravintoloille liian suurena. Muun muassa STT uutisoi erilaisista näkemyksistä viime viikolla.
VM:ssä pidetään STT:n tietojen mukaan tukea TEMin esittämässä muodossa epäreiluna muille palvelualan yrityksille, joihin korona on iskenyt.
Ravintoloille valmistellaan parhaillaan tukipakettia, jossa jaettaisiin erillistä tukea kiinteisiin kuluihin ja henkilöstön uudelleenpalkkaukseen.
Kulmuni kertoi viikonloppuna Twitterissä, että esitys ravintolatuesta esitellään eduskunnalle alkuviikosta. Hän ei kommentoinut asiaa STT:lle maanantaina. Auki jäi siis muun muassa, mikä keskustan mielestä olisi sopiva tukisumma.
Alivaltiosihteeri: Finnveran takaukset on unohdettu
Hallituksen pitäisi pohtia pikaisesti myös muun muassa, miten Business Finlandin tukia voitaisiin kohdentaa nykyistä enemmän yritysten kiinteisiin kuluihin. Tukien kohdentuminen on herättänyt kipakkaa julkista arvostelua. STT:n tietojen mukaan tavoitteena on, että yritystuet saataisiin hallituksen neuvotteluihin viimeistään sunnuntaina.
Lue myös: Huono Äiti -yrittäjän perheelle satelee järkyttäviä uhkauksia Business Finland -tukikohusta – kertoo tehneensä tutkintapyynnön
Työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri kritisoi blogissaan tiedotusvälineitä Business Finlandin mustamaalaamisesta. Hänen mukaansa tiedotusvälineet ovat antaneet ymmärtää, että se on epäonnistunut tehtävässään.