Elina Knihtilä yllättää itselleen vieraassa roolissa

Teatterikorkeakoulun professorina nykyisin työskentelevä Elina Knihtilä nähdään Onneli ja Anneli -elokuvassa. Rooli on pitkän uran tehneelle naiselle ensimmäinen laatuaan lastenelokuvassa.

Elina Knihtilä on nähty uransa aikana monenlaisissa rooleissa, mutta yksi osa-alue naisen ansioluettelosta on tähän asti jäänyt uupumaan. Asia kuitenkin korjaantuu 17.1. ensi-iltansa saavassa Onneli ja Anneli -elokuvassa, jossa Knihtilä näyttelee Tingelstiina-nimistä hahmoa.

– Tämä oli minulle ensimmäinen lastenelokuvarooli! Koko se maailma väreineen, tyttöjen juttuineen, poneineen ja koiranpentuineen oli kyllä ihana, Knihtilä kertoi MTV.fille elokuvan kutsuvierasnäytöksessä keskiviikkona.

Kesällä kuvatun projektin tunnelmiin on mukava palata talvipakkasilla, ja kuvausten lomassa Knihtilä pääsi tutustumaan uusiin maisemiinkin.

– Loviisa oli mahtava pikkukaupunki ja minulle ihan uusi tuttavuus, vaikka olenkin Kymenlaaksosta kotoisin. Tulen varmasti tämän projektin takia palaamaan joskus sinne.

Ekaluokkalaisten tyttöjen maailmaa raottava elokuva hehkuu pastellisävyissä. Itseään Knihtilä ei kuitenkaan pidä erityisen tyttömäisenä persoonana.

– Mutta veikkaan, että meissä jokaisessa on silti nekin puolet ja tämä elokuva kyllä puhutteli sitä puolta minussa. Pienenä olin osittain prinsessa, mutta tarvittaessa osasin olla myös poikamainen.

Entä oliko naisella tapana viilettää omilla teillään aiheuttaen vanhemmilleen harmaita hiuksia?

– Olin aika kiltti! Ainakin toivottavasti, en tiedä mitä vanhempani vastaisivat tähän kysymykseen. Varmaan jotain jäyniäkin tuli tehtyä, mutta niistä ei uskalla puhua, Knihtilä nauraa.

"Teatteria on jo ikävä"

Näyttelemisen lisäksi Knihtilää työllistää tällä hetkellä professorin virka Teatterikorkeakoulussa. Teatterin nainen on uuden työn vuoksi joutunut hyvästelemään, mutta kaikesta näyttelemisestä ei onneksi ole tarvinnut luopua.

– Kameran kanssa työskennellessä asiat pystyy onneksi aikataulullisesti järjestämään. Teatteria on kyllä silti välillä ikävä – jo nyt, puolen vuoden jälkeen!

Elokuvatöitä on kuitenkin tiedossa, sillä tulevana kesänä Knihtilä kuvaa Antti J. Jokisen ohjauksessa Kätilö-elokuvaa:

– Odotan sitä ihan älyttömästi. On mielettömän hienoa päästä työskentelemään Antti Jokisen kanssa, koska Puhdistus oli niin hieno ja teki minuun suuren vaikutuksen. Olen myös lukenut elokuvan innoittaneen romaanin, joka on erittäin innostava ja kiinnostava, Knihtilä sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat