Elina Knihtilä uudesta ammatistaan: Jouduin oikeisiin töihin!

Näyttelijä Elina Knihtilä aloitti viime syksynä uudessa työssä Teatterikorkeakoulun professorina. Naisen päivät täyttyvätkin nykyisin näyttelemisen ohella opettamisesta ja toimistoaskareiden hoitamisesta.

Näyttelijä Elina Knihtilä nähdään tällä viikolla ensi-iltansa saavassa koko perheen Onneli ja Anneli -elokuvassa. Teatterin lavalla ja valkokankaalla näkemään totutun naisen arki muuttui kertaheitolla viime syksynä, kun Knihtilä aloitti uudessa pestissään, Teatterikorkeakoulussa näyttelijäntyön professorina.

Viisi vuotta kestävän professorikauden aloituksen myötä työpaikka muuttui teatterista toimistoksi, ja uudet tehtävät pakottivat pitkän linjan näyttelijän myös opiskelemaan itselle vieraita taitoja.

– Excel-kurssit on käyty, olen joutunut oikeisiin töihin!

– Siellä päivät kuluvat opetuksen ja hallinnollisten töiden merkeissä, Knihtilä kertoi MTV.fille Onneli ja Anneli -elokuvan kutsuvierasnäytöksessä keskiviikkona.

Uusi pesti on ollut Knihtilän mieleen.

– On ollut tosi innostavaa. Pääsen työskentelemään nuorten ihmisten kanssa, joilta saa älyttömästi energiaa. Siinä sivussa oppii itsekin.

Uusi työ tuo naisen elämään vuoden mittaan myös paljon uusia haasteita. Eräs niistä on Teatterikorkeakoulun pääsykokeet, joissa Knihtilä on ensimmäistä kertaa elämässään raadin puolella. Arvostelupöydän toiselta puolelta naisella kokemusta jo onkin, sillä omat muistikuvat kouluun hakemisesta ovat yhä tallessa.

Satojen toiveikkaiden joukosta piti erottua tavalla tai toisella, eikä se Knihtilältäkään onnistunut ensi yrittämällä.

– Ei niitä unohda varmaan ikinä. Se on tiukka, hurja paikka. Itse pyrin sisään kolme kertaa, ja se on aika lyhyt aika, minkä siinä ensimmäisessä vaiheessa on raadin edessä.

Pääsykoemuistojen lisäksi mieleen on syöpynyt elävästi myös hetki, jolloin ovet kouluun lopultakin aukenivat. Tuohon aikaan tuomiota ei saanut selville oikealle nettisivulle klikkailemalla.

– Soitin tulokset puhelinkopista Töölöstä, enkä pystynyt kuin huutamaan. Nykyään ne kai saa sentään selville hieman helpommin, nainen naurahtaa.

Lue myös:

    Uusimmat