Eläköityvän Seppo Tiitisen lähtöterveiset: Eduskunnan arvovallasta ei kannata olla huolissaan

Eduskunnan arvovallasta ei kannata olla huolissaan. Tällaiset terveiset lähettää eduskunnan menoa huippupaikalta neljännesvuosisadan seurannut, eläkkeelle vuodenvaihteessa jäävä pääsihteeri Seppo Tiitinen MTV:n Uutisextran haastattelussa.

Entinen Suojelupoliisin päällikkö (1978-90) ja eduskuntaa neljännesvuosisadan (1990-2015) apulaispääsihteerin ja pääsihteerin paikalta seurannut ja ohjeistanut Seppo Tiitinen jättää virkansa vuodenvaihteessa Maija-Leena Paavolalle, joka on herrojen hallitsemassa virassa ensimmäinen nainen.

Persoonallisella tyylillään suurta taloa johtanut Tiitinen jättää seuraajalleen ja muillekin lähtemättömät jalanjäljet.

Tiitinen muistelee, että niin kauan kuin hän on eduskunnassa ollut, eduskunnan arvovallasta on kannettu huolta. Istuntosalissa on välillä käyty humalassa, Pertti "Veltto" Virtanen toi saliin onkivehkeet ja edustajien pukeutuminen on ollut jatkuvan polemiikin kohde. Nämä vain muutamina esimerkkeinä mainittakoon.

Arvovallasta ollaan turhaan huolissaan, sanoo Tiitinen.

– Minä olen tähän sanonut, että eduskunnan arvovalta on ollut koko ajan laskusuunnassa - ainakin väitetty olleen. Ja siitä voi sen johtopäätöksen tehdä, että se ilmeisesti on ehtymätön luonnonvara, jossa on varakin laskea, mutta loppua ei näy, Tiitinen veistelee.

Perustuslakiavaliokunta tehtäviensä tasalla

MTV:n haastattelussa Tiitinen ottaa kantaa myös arvosteluun, jota viime vuosina on usein esitetty eduskunnan perustuslakivaliokuntaa kohtaan.

Arvostelijoiden mukaan valiokunta on kehityksen tulppa. Tällaisia arvioita esitettiin muun muassa viime keväänä, kun tuolloinen sote-esitys kaatui valiokunnan käsissä. Keväällä valiokunta saa käsittelyynsä muun muassa. kohutut pakkolait, elleivät työmarkkinajärjestöt pääse sopuun omasta esityksestään

– Minä sanoisin, että vikaa pitää etsiä perustuslaista jos ongelmia syntyy, Tiitinen tiivistää.

Uutisextra-ohjelma näytetään MTV3-kanavalla tänään lauantaina Seitsemän uutisten jälkeen. 

Lue myös:

    Uusimmat