Riitta Uosukainen oli Tiitiselle mieleenjäävin puhemies

Pitkän pääsihteerikautensa aikana pääsihteeri Seppo Tiitisen kanssa eduskunnan puhemieskorokkeella on istunut joukko Suomen nykyhistorian merkittävimpiä valtiomiestason poliitikkoja, monia puolueiden ex-puheenjohtajia ja entisiä pää- ja valtiovarainministereitä.

Kun Tiitinen palasi eduskuntaan Suojelupoliisista 1990, eduskunnan puhemiehenä toimi SDP:n ex-puheenjohtaja ja ex-pääministeri Kalevi Sorsa. Sorsan jälkeen puhemiehen nuijan otti kokoomuksen ex-puheenjohtaja Ilkka Suominen ja komea lista jatkuu: Riitta Uosukainen (kok.), Paavo Lipponen (sd.), Sauli Niinistö (kok.), Eero Heinäluoma (sd.) ja nyt Maria Lohela (ps.).

Parhaiten Tiitiselle on jäänyt mieleen valtioneuvos Riitta Uosukainen - persoonallisuutensa takia.

– Kaikki ovat jääneet hyvin vahvasti mieleen ja vähän eri näkökulmista. Mutta jos nyt yksi pitää nostaa, niin Riitta Uosukainen tietysti ulospäinsuuntautuneisuutensa ja siihen pohjautuvan kansainvälisen karismansa perustella, Tiitinen listaa.

Sen sijaan Sauli Niinistön kaudesta Tiitiselle tuntuu jääneen paljonkin hampaankoloon.

Tiitisen mukaan Niinistö alkoi johtaa eduskuntaa hallinto etusijalla, mikä ei poliittiseen, Suomen tärkeintä päätösvaltaa käyttävään eduskuntaan Tiitisen mukaan sovi. Lopputuloksetkin olivat Tiitisen mukaan huonoja tai ei mitään. Julkisuudessa Tiitinen on sanonut Niinistön ajaneen eduskuntaan "makkaratehtaan mallia".

Toisaalta Niinistö pani Paavo Lipposen kaudella ryöstäytyneen eduskunnan rahankäytön kulukuriin: rahaa jaettiin avoimesti varsinkin eduskunnan satavuotisjuhliin liittyen mm. tilausoopperaan, Etelä-Afrikasta haettuihin mittatilausviineihin, kirjasarjoihin ja niin edelleen.

Rahaa paloi, Tiitinen myöntää, "mutta kansainvälisesti katsoen hyvin kohtuullisesti".

– Kaikkihan tietysti maksaa.

Muistelmia Tiitiseltä ei ole luvassa sen paremmin pääsihteerikaudelta kuin kaudeltaan Suojelupoliisin päällikkönä (1978-90).

Kohuttu Tiitisen lista Itä-Saksan tiedustelupalvelun Stasin kanssa veljeilleistä suomalaisista on fakta, mutta Tiitisen mukaan hänellä ei ole asian kanssa enää mitään tekemistä.

– Se ei kuului enää minun vaikutuspiiriini millään lailla. Ei ole kuulunut yli 25 vuoteen.

Uutisextra-ohjelma näytetään MTV3-kanavalla tänään lauantaina Seitsemän uutisten jälkeen. 


Lue myös:

    Uusimmat