Eläkeläiskoira otti vainun rutiinilla – Joulun sankari Aatu pelasti pahasti kylmettyneen naisen

Poliisikoira Aatu on viettänyt joulua työn merkeissä. Aatu löysikin maastoon kadonneen ihmisen joulupäivänä Laukaassa reilussa puolessa tunnissa. Kaikki meni kuin oppikirjan esimerkissä.

– Tarkoitus oli ottaa joko ilmavainu tai jälki etsintäalueelta. Tehtävää oli suoritettu reilu puoli tuntia, kun Aatu sai ilmavainun metsässä, kertoo Aatun ohjaaja, ylikonstaapeli Janne Heiskanen, Keski-Suomen poliisikoiraryhmästä.

Aatu sai ilmavainun noin 70 metrin päässä etsitystä, joka poliisin mukaan löytyi vesilampareesta pahoin kylmettyneenä ja puolitajuttomana.

Eläkeläisenä töissä omasta tahdostaan

Aatu on belgianpaimenkoira malinois. Aatu on jo saavuttanut poliisikoiran eläkeiän, mutta jatkaa töissä toistaiseksi.

– Aatu on nyt 10 vuotta ja kolme kuukautta, ja olisi saanut jäädä eläkkeelle kolme kuukautta sitten, mutta hän on halunnut ja saanut jatkaa, koska on hyväkuntoinen ja innokas, kertoilee koiran pennusta virkamieheksi kouluttanut ylikonstaapeli Heiskanen.

Aatu sai uroteostaan myös asianmukaisen palkinnon.

– Tapahtumapaikalla Aatu sai kovasti kehuja ja myöhemmin sitten possun jauhelihaa, vaikkei koira sitä ylimääräistä herkkua palkinnoksi osaakaan ajatella, sanoo Heiskanen.

Ylikonstaapeli Heiskanen sanoo, että jos Aatun fysiikka pelaa, se saa jatkaa töissä vielä noin vuoden. Tarvittaessa se voi kuitenkin päästä eläkkeelle nopeastikin.

– Kaikki on fysiikasta kiinni, mieli on kuin nuorella miehellä, tiivistää Heiskanen koiransa uran jatkonäkymät.

Kahdeksan vuotta poliisityötä

Aatu on tehnyt poliisikoiran töitä yli kahdeksan vuotta ja täysin oppinut poliisikoira se on ollut noin seitsemän vuotta.

– Kaikki partiokoirat koulutetaan tottelevaisuuteen, jäljestykseen, henkilöetsintään, esine-etsintään ja suojeluun. Lisäksi niille opetetaan yksi erityistaito. Aatulla se on huumeiden etsiminen, kertoo Heiskanen.

Partiokoirien muut erikoislajit ovat räjähde-etsintä, ruumisetsintä ja palopaikkaetsintä. Osa poliisikoirista etsii myös rahaa.

Vuosien saatossa Aatu on ollut monessa mukana.

– Rosvoja me olemme ottaneet yhdessä kiinni vaikka kuinka monta, mutta mieleenpainuvimpia ovat tapaukset, joissa pystyy auttamaan hädässä olevaa ihmistä, kertoo ylikonstaapeli Heiskanen Aatun kanssa tekemistään töistä.

Jouluaan Aatu jatkaa kuten aloittikin: työn merkeissä. Ensi yön se partioi isäntänsä kanssa Jyväskylän yössä.

Lue myös:

    Uusimmat