Selvitystilassa oleva Liikennepalvelualojen eläkekassa Viabek järjesti noin kolmelle sadalle huoltoasema- ja kuljetusyrittäjälle tylyn jouluyllätyksen: 16,5 miljoonan euron laskut. Eräpäivä on huomenna, 1. joulukuuta.
Taustalla on sitkeä kiista kassan väitetystä eläkemaksuvajeesta joka syntyi jo vuosia sitten epäonnistuneista arvopaperisijoituksista.
Erikoiseksi kiistan tekee se, että yrittäjät luulivat riidan jo ratkenneen keväällä 2015, kun sekä vakuutusoikeus että välimiesoikeus antoivat ratkaisunsa. Silloin lisämaksuja ei tarvinnut maksaa.
– Minäkin viskasin silloin kaikki paperit takkaan palamaan. Oletin, että se oli lopullinen ratkaisu, kertoo asiaan paneutunut kuopiolainen huoltoasema- ja monialayrittäjä Kari Vepsäläinen.
Huikeita laskuja
Yrittäjien mukaan uudetkin maksut ovat perusteettomia ja johtaisivat konkurssiaaltoon.
– Siellä on suurimmat laskut yli 200 000 euroa. Pienimmissä puhutaan muutamista tonneista, mutta huomattavia summia kaikkiaan.
Muutamissa yrityksissä epäselvät laskut ja vastuut ovat pysäyttäneet yrityksen kehittämisen, investoinnit ja sukupolvenvaihdokset.
– Ollaan vihaisia, että tämä asia tulee taas esiin ja joudutaan uusiin oikeustoimiin, Vepsäläinen puhisee.
Perintä uhkaa
Laskuihin reagoimisella on kova kiire, koska uhkana on niiden joutuminen perintään ja jopa ulosottoon.


