Suomen ainoassa eläinten vanhainkodissa eläimille tarjotaan paikka loppuiäksi eikä entiseltä omistajalta veloiteta mitään. Toiminta rahoitetaan talvisin joulukortein, kesäisin vierailijoiden avustuksella.
Eläinten vanhainkoti aloitti toimintansa Wanhassa Markissa Ylitarossa vuosina 1999–2000. Talon isäntä, taiteilija Heikki Laaksonen kertoo, että idea oli alun alkaen vaimon. Espanjalaiset aasien vanhainkodit olivat tehneet häneen vaikutuksen etelän lämmössä asuessa.
Kun ajatus aasien vanhainkodista toteutettiin Etelä-Pohjanmaalla, eläinten kirjo laajeni. Hoivaa tarjotaan eläimille hevosista kaneihin ja lintuihin.
– Nyt haemme juuri sijoitusta minipossulle, Laaksonen kertoo uusimmasta tulokkaasta.
Wanha Markin tarkoituksena on tarjota eläimille vanhainkotipaikka niiden loppuiäksi. Lopetusuhan alla muuten olleet eläimet saavat pysyvän sijoituspaikan eikä omistajalta peritä maksua. Eläimet saavat Wanhassa Markissa lämpöä, ravintoa ja hoitoa.
Koska Wanha Markki on eläinten vanhainkoti, sinne otetaan ensisijaisesti eläimiä, joilla on jo ikää. Korkea ikä ei kuitenkaan ole välttämättömyys: pakon edessä tilaa yritetään löytää myös nuoremmille eläimille.
Kissoille ja koirille paikkaa ei liikene, sillä lähialueella on kissatalo, ja eläinsuojeluyhdistys pitää huolta tavallisimmista lemmikeistä.Valintaa täytyy tehdä, sillä tulokkaita Wanhaan Markkiin on enemmän kuin pystytään ottamaan.
Vanha miljöö uusine lisärakennuksineen ei taivu kaikkeen, etenkään talvella.
– Vähän menee myös vuodenaikojen mukaan, syksyllä tarjotaan valtavasti hevosia ja talviaikaan tilat ovat rajoite.
– Mielellään ei lähdetä käytäväpaikoille sijoittamaan niin kuin ihmisten vanhainkodeissa, mutta silloin tällöin on eläimiä käytäväpaikoillakin. Pyrimme siihen, että eletään tilojen ja voimavarojen mukaan, Laaksonen jatkaa.
Rauhallinen tunnelma saa eläimet rentoutumaan
Laaksosen mukaan eläimet sopeutuvat vanhainkotiin nopeasti. Osa eläimistä on ollut Wanhassa Markissa jo lähes 14 vuotta ja uudet tulokkaat vaistoavat rauhan muista eläimistä. Ympäristön tunnelma on turvallinen.
– Esimerkiksi poni saattaa hikoilla lyhyen ajan, kun se on tullut tänne. Hyvin nopeasti se saattaa kuitenkin laittaa laitumelle pitkäkseen, mikä merkitsee ääretöntä turvallisuudentunnetta. Ponihan on saaliseläin, ei se ihan minne tahansa pitkäkseen, Laaksonen kuvailee.
Laaksonen ei osaa sanoa, ikävöivätkö eläimet edellisiä omistajiaan, sillä eläimen ikävän tunnetta on vaikeaa määritellä. Tietysti muistin pituus riippuu myös eläimestä.
– Puput ja linnut sopeutuvat saman tien. Kysymys on kuitenkin vain päivistä eikä pitkästä ajasta. Hevoset tunnistavat kasvattajansa kymmenen vuoden päästä.
Omistajat lupaavat Laaksosen mukaan usein tulla katsomaan ja ruokkimaan entistä lemmikkiään. Jotkut käyvätkin — jopa eläinten haudoilla, kun niiden aika koittaa — mutta he ovat ehdottomasti vähemmistössä. Laaksonen epäilee, että se johtuu haikeudesta.
– Halutaan välttää tunne-elämän häiriötilaa molemmin puolin. Jos on joutunut jostain syystä luopumaan, ei haluta palata siihen tilanteeseen.
Rahoitus vierailuista ja joulukorteista
Eläinten vanhainkodilla on kaksi tärkeää tulonlähdettä, joilla toimintaa rahoitetaan. Kesällä monet ihmiset käyvät tutustumassa vanhainkotiin ja he maksavat siitä vapaaehtoista pihamaksua, ja hankkivat tuotteita Wanhan Markin myymälästä.
Joulunaikaan tulonlähteistä tärkein ovat joulukortit. Laaksonen maalaa joka vuosi uusia joulukortteja, joita ostamalla voi rahoittaa eläinten vanhainkodin toimintaa.
– Huhtikuu on tiukka kuukausi. Silloin joutuu vähän venymään, mutta aina raha on riittänyt, Laaksonen kommentoi.
Haasteena on rahoituksen sijaan päälle painava ikä. Toiminnan ylläpitäminen alkaa ottaa isäntäpariskunnan koville.
– Olemme luvanneet aluksi, että hoidamme eläimet elämänsä loppuun. Nyt sanon, että hoidamme niin kauan, kun omat voimat riittävät.
– Meillä on omat iän tuomat vajavaisuutemme ja jos tänne nyt tulisi nuori hevonen, en uskaltaisi enää sanoa, että pystymme hoitamaan hevosen elämän loppuun asti.
Laaksonen ei varsinaisesti hae toiminnalle jatkajaa, mutta punoo tukiverkkoa sen varalle, että esimerkiksi sairastuminen sattuu. Silloin tarvitaan apua eläinten hoitoon.
Niin pitkään, kun toiminta on jatkunut, se on kuitenkin ollut isäntäpariskunnalle antoisaa.
– Olen taiteilija ja mottoni on pitkään ollut, että elämä itse on taiteista suurin. Näen tämän eläinten vanhainkodin, nämä ihmiset ja rakennukset, valtavan suurena taideteoksena, jossa saamme olla mukana. Ihmiset usein haluavat tällaista elämää ja me saamme tätä toteuttaa.