Elinkeinoelämän keskusliitto EK vaatii, että koronapassit otetaan käyttöön työpaikoilla.
EK:n johtaja Ilkka Oksala painottaa blogissaan, että työnantajan on saatava tietää, ovatko työntekijät ottaneet koronarokotteen, jotta työnantaja voi turvata työntekijöiden ja asiakkaiden turvallisuuden.
– Esitän, että välittömästi käynnistetään lainvalmistelu, jonka tarkoituksena on mahdollistaa koronarokotteen edellyttäminen työntekijöiltä. Koronapassi on voitava ottaa käyttöön työpaikoilla, Oksala kirjoittaa.
Lue myös: WHO Euroopan koronatilanteesta: "Vakava huolenaihe"
Hän viittaa oikeuskansleri Tuomas Pöystin kantaan, että voimassa olevan lainsäädännön mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) henkilöstöltä voidaan edellyttää koronarokotuksia asiakkaiden ja potilaiden suojaamiseksi.
– Rokottamisen edellyttäminen vain sote-henkilöstöltä ei kuitenkaan riitä. Monessa muussakin ammatissa rokottamattomat työntekijät vaarantavat asiakkaiden sekä työkavereiden hengen ja terveyden, Oksala huomauttaa.
6:53Koronapassia ehdotetaan hoitoalalle – haasteita on vielä paljon: "Työnantaja ei saa kysyä passia henkilökunnalta"
Tieto rokotuksista antaa hänen mukaansa työnantajalle mahdollisuuden järjestää työt niin, että rokottamaton ei vaaranna muiden työntekijöiden tai asiakkaiden henkeä ja terveyttä. Jos töiden uudelleenjärjestely ei ole mahdollista, on työnantajan voitava lomauttaa kyseinen rokottamaton työntekijä.
