Eikö öky-Bemarin kuljettajalla ollut varaa talvirenkaisiin? Venäläiskuskin nopeille hoksottimille oli käyttöä!
Olisitko itse osannut toimia vastaavassa tilanteessa yhtä neuvokkaasti?
Vaikka jutun perästä löytyvällä videolla ei ollutkaan ihmishenkiä varsinaisesti vaakalaudalla, on tämä hyvä osoitus siitä, miten nopeasti vaarallinen tilanne voi liikenteessä tulla eteen.
Näiden venäläiskuljettajien autot selvisivät erikoisesta tilanteesta kolhuitta videon kuvanneen autoilijan hyvien refleksien ja vikkelän ajatuksenjuoksun ansiosta.
Tällä viikolla Venäjällä kuvatulla videolla nähdään, kuinka vastaantuleva auto lähteekin alamäessä yhtäkkiä kuljettajansa käsistä ja lähtee liukumaan kylki edellä mäkeä ylös ajavaa autoa.
Onneksi mäkeä ylös ajanut autoilija tajuaa nopeasti, ettei sivuttain mäkeä alas vyöryvä BMW X6 pysähdy ihan itsestään ja laittaa peruutusvaihteen silmään. Toivon mukaan hän myös tarkasti ensin, ettei kukaan ollut aivan hänen takapuskurissaan kiinni ennen kuin ampaisi autollaan taaksepäin.
Uusi BMW X6 maksaa Suomessa halvimmillaankin 105 000 euroa. Videon auto ei tosin edusta uusinta sukupolvea.
Lue myös: Upouuden öky-Bemarin maallinen vaellus päättyi sähkötolppaan – mittarissa vain 11 kilometriä
Katso video alta.
Uusimmat
-
16:35
Jorma Uotinen jakoi nostalgisen nuoruuden tanssikuvansa – seuraajat ihmeissään
-
16:06
Isrealin sotilaat surmasivat kaksi palestiinalaista ratsian yhteydessä
-
15:55
Jokereista röyhkeä väite – tämä linjaus sai asiantuntijat korottamaan ääntään: "Sulkenut itsensä tyrmään"
-
15:43
Seuraa suorana noin kello 17: Nasan luotain palaa historialliselta asteroiditehtävältään – pudottaa näytteet Utahin autiomaahan
-
15:35
Laiton polttoainevarasto räjähti Beninissä – kymmeniä kuollut
-
15:34
Työtaistelut hallitusta vastaan alkavat – näin työnseisaukset ja ulosmarssit iskevät Suomeen
-
15:32
Darcey halusi vain parantua rintasyövästä: "En osannut odottaa sitä, mitä tuli sen jälkeen"
-
15:30
Kuvat julki Mika Salon hääjuhlasta Suomessa – avioitui Annica-vaimonsa kanssa aiemmin Las Vegasissa
-
15:01
Marcus Rashford romutti ökyautonsa
-
14:57
Jättisalama hämmästytti Helsingissä – kuinka epätavallinen se todella oli?
-
14:49
Red Bullin nerokas temppu paljasti porsaanreiän – 26 kierrosta keskeyttäneenä ollut Sergio Perez käskettiin takaisin radalle
-
14:20
Mercedeksen sisällä kipinöi: George Russell sai tiukkasanaisen käskyn tiimiradiossa
-
14:19
Pohjois-Kosovossa puhkesi jälleen levottomuuksia
-
14:15
Kevin Costner ja ex-vaimo Christine Baumgartner pääsivät sopuun eroasioista kuukausia kestäneen oikeustaistelun jälkeen
-
14:04
Näin ruutuaika voi vaikuttaa pikkulapsiin – tutkimus löysi yhteyden kehitysviiveisiin
-
13:56
Suomalaisten sotilaiden muistomerkki kadonnut Karjalassa
-
13:27
Mieletön ME-murskaus – etiopialaisjuoksijalta hurja aika Berliinissä
-
13:22
Näin rikottiin jalkapallon pomputtelun maailmanennätys – salaisuutena erityinen strategia
-
13:06
Kirja-arvio: Sota ja rangaistus – Putin, Zelenskyi ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan
-
13:04
ISW: Ukraina etenee venäläisten linjojen läpi Verbovessa – MTV seuraa sotaa
-
Lataa lisää