Eikö deitistä kuulunut enää joulun jälkeen mitään? Asiantuntija varoittaa jääkylmästä treffailutrendistä
Treffisivusto eHarmony vihjaa, että joululomien aikaan deittailussa olisi havaittavissa uusi tyly trendi nimeltään "snowmanning". Aiheesta uutisoi muun muassa Fox News -sivusto.
"Snowmanning" on jääkylmä tapa tulla torjutuksi. Se tarkoittaa, että flirttailu lakkaa, kun joulun aika on ohi.
Deittisivusto eHarmonyn kyselyn mukaan 53 prosenttia niistä briteistä, joilla oli säpinää lomakaudella, joutuvat lopulta "lumiukottamisen" uhreiksi. Miehet ovat sivuston mukaan ilmeisesti hieman naisia todennäköisemmin niitä, jotka hankkivat vain lyhytaikaisen romanssin. Syy hetkellisen treffikumppanin hankintaan saattaa piillä esimerkiksi siinä, että moni kokee itsensä joulun aikaan yksinäiseksi.
LUE MYÖS: Mies ehdotti hyytäviä ensitreffejä – sai tuntemattoman naisen suostumaan: ”En kertonut äidilleni”
Otollinen aika treffailulle
– Joulu on juhlan aikaa ja silloin on loistava tilaisuus tutustua uusiin ihmisiin ja löytää elämään erityinen henkilö, kertoo eHarmonyn parisuhdeasiantuntija Rachael Lloyd.
Kun palataan arkeen, saattaa lomakaudella ilmennyt kipinä yllättäen haihtua taivaan tuuliin.
– Tutkimus osoittaa, että silloin monet vetäytyvät orastavasta suhteesta. Kutsumme tätä lumiukottamiseksi.
Vinkki vastaavan varalle
Lloydilla on vinkki niille, jotka etsivät elämäänsä uutta parisuhdetta:
– Kehottaisin miettimään, kuinka hyvin sovitte yhteen, ennen kuin hyppäät tunteiden vietäväksi. Niin saatat välttyä sydänsuruilta.
Lähteet: Foxnews.com, Thesun.co.uk
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää