Eija-Riitta Korholan oksennuspussikokoelmassa satoja erilaisia kappaleita

Europarlamentaarikko Eija-Riitta Korholalla on erikoinen harrastus. Korhola on keräillyt lentoyhtiöiden oksennuspusseja vuodesta 1994 lähtien. Tällä hetkellä kokoelmaan kuuluu satoja pusseja, joita myös tuttavat ja tuntemattomat ovat tuoneet Korholalle matkoiltaan.

– Olin töissä Kirkon Ulkomaanavussa. Siihen aikaan tein paljon töitä Kuustosen Mikon kanssa, ja olimme matkalla Brasilian katulasten luo, kun tein menolennolla muistiinpanoja ja suunnitelmia oksennuspussin kylkeen. Mikko signeerasi sen ja piirsi itsestään kuvan, ja se jäi mukaan, Eija-Riitta Korhola kertoo harrastuksensa ensiaskeleesta.

Kun Korhola huomasi, että eri lentoyhtiöillä on erilaisia oksennuspusseja, hän alkoi kerätä niitä lisää. Aluksi Korholalla oli vain omilta matkoilta tuotuja pusseja, mutta sittemmin homma on hänen omien sanojensa mukaan levinnyt kirjaimellisesti käsiin.

– Työkaverit tuovat matkoiltaan pusseja, ja jopa tuntemattomat suomalaiset lähettelevät minulle niitä. Kun äskettäin pyysin kollegoilta varta vasten näitä seuraavaa näyttelyä varten, tunnustin kutsuvani oksennuspussien keräilyharrastustani ”vomitologia-menettelyksi” (vrt. EU:n komitologia-menettely) – siitä on riemua riittänyt.

Pussit esillä kampanjanavausbileissä

Kokoelman harvinaisuudeksi Korhola mainitsee viimeksi saadun pussin Cap Verdeltä, josta keräilijä oli kovin ilahtunut.

– Pohjois-Korean pusseissakin on oma eksotiikkansa – niitä minulle on lahjoittanut kuuluisa suomalainen hyväntekijä Vilho Kivikangas.

Seuraavaksi kokoelma karttuu Vanuatu Air Linesin pussilla, joka on Korholan mukaan "helmi".

– Minusta myös sellaiset ovat kivoja, joissa on joko kaunis ornamentti tai sitten sudoku, ristinolla-peli tai jokin piilokuvatehtävä.

Korholan kokoelma on osittain levällään ympäri Eurooppaa. Pusseja on Helsingin-kodissa, Strasbourgissa, Brysselissä ja kaikkialla, minne ihmiset tuovat tuliaisia. Kohta kokoelma kerätään yhteen, sillä keräillyt oksennuspussit ovat näytteillä Bottalla Korholan kampanjanavausbileissä 23. huhtikuuta.

– Näyttelyssä on suurin osa, mutta joitakin hajakappaleita löytyy jatkuvasti kummallisista paikoista, aina käyttämättöminä toki.

Lue myös:

    Uusimmat