”Ei ole enää tarvetta pudottaa Mannerheimia jalustalta tai riepotella mitenkään” – Ooppera näyttää suurmiehen koko kuvan

Tuomas Parkkisen ohjaama ja Eve Hietamiehen sekä Laila Hirvisaaren kirjoittamana kantaesitys tuo näyttämölle niin rasavillin pojan, kapinallisen nuoren kadettikoululaisen, tyylikkään seurapiiirihain kuin rakkautta etsivän ja siinä pettyvän miehen. Tuomas Kantelisen musiikki maalaa Suomen historian vuosikymmenet leveällä pensselillä dramaattisin värein.

– En näe mitään järkeä enää siinä, miten häntä on riepoteltu ja pyritty pudottamaan jalustalta. Hänen elämänsä oli tavattoman mielenkiintoinen ja hän oli hyvin jännittävä ja monisyinen persoona – siksi hän on juuri tämän sankaritarinan itseoikeutettu pääroolin haltija ja se kuva, mikä hänestä piirtyy tämän matkan aikana, on hienon sankarin muotokuva, sanoo ohjaaja Tuomas Parkkinen.

Suomen marsalkka Mannerheimistä on tuotu vuosikymmenien varrella julkisuuteen paljon yksityiskohtia ja näkökulmia, nyt nähtävässä teoksessa pyritään piirtämään koko kuvaa ihmisestä.

– Me haemme sitä inhimillistä puolta ehkä kovan ja julmankin kuvan takaa, mutta koko hänen elämänsä on kuin luoto oopperaan! Siinä oli oopperamaista dramatiikkaa tanssiaisineen, kaksintaisteluineen, kolmine sotineen, puhumattakaan epäonnisesta rakkauselämästä ja kuoleman alituisesta läsnäolosta. Suomen oopperamaisin historian henkilö ansaitsee oman oopperansa, vakuuttaa Parkkinen.

Lapsuudenkoti vasaran alle

Mannerheimin elämä sai traagisen käänteen jo yksitoistavuotiaana, kun perheen koti, Louhisaaren kartano piti pakkohuutokaupata. Perheen huikentelevainen isä oli velkaantunut pelaamisella ja hän on menossa vararikkoon. Aatelismies ratkaisi tilanteen karkaamalla rakastajattarensa kanssa Pariisiin ja jätti seitsenlapsisen perheensä oman onnensa nojaan.

Kaikki seitsemän sisarusta hajotettiin erilleen ja perheen äiti menehtyi aikalaisten arvion mukaan suruun parin vuoden kuluttua. Nuori Mannerheim katkeroitui isälleen.

– Minusta ei tule samanlaista, ei samanlaista, laulaa Waltteri Torikka hienon nimiroolin äitinsä arkun äärellä – ja saa yleisön kyynelehtimään.

– Onhan tämä aikamoinen kunnia, laulaa Mannerheimin rooli, myöntää Torikka.

Häntä jännittää ennakkoesityksessä yleisön reaktio.

– Olemme tehneet paljon tiimityötä ja miettineet omaa tulkintaamme Mannerheimista. Ennen kaikkea itsekin haluan nähdä ihmisen kaiken sen myytin takaa, mikä meille on annettu hänestä. Kuitenkin jännittää, mitä yleisö ajattelee meidän tulkinnastamme, myöntää Torikka.

700 puvun ooppera

Ilmajoen Musiikkijuhlien Mannerheim-ooppera on täynnä taitavia muusikoita ja laulajia, kaikkiaan 110 esiintyjää lapsikuoro mukaan luettuna.

– Ja heillä on yhteensä 700 asua, paljastaa ohjaaja Parkkinen.

Tsaarin ajan Venäjän pukuloisto vaihtuu suomalaisen köyhälistön rääsyihin, kun Mannerheim palaa Venäjältä sisällissodan kynnyksellä Suomeen valkoisten avuksi. Hän on tehnyt komean sotilasuran, lähes 30 vuotta Venäjän keisarillisessa armeijassa, lähdettyään Haminan kadettikoulun risaisten vaiheiden jälkeen Pietariin sotakouluun.

– Harvoin ajattelemme sitäkään, että Mannerheim tuli Suomeen vasta viisikymppisenä miehenä takaisin. Siihen mennessä hän oli jo elänyt Venäjällä värikkään elämän, josta ei puuttunut kaksintaisteluita, ei dramatiikkaa… Hän avioituikin kerran ja erosi myöhemmin. Hänen vaimonsa oli sitä mieltä, että Mannerheim tulee toimeen vain hevosten ja koirien kanssa, kertoo Parkkinen.

Surullisen hahmon ritari

Kantaesitys luo kuvan miehestä, joka vihasi oman isänsä hulttiomaista käytöstä, mutta sortuu hetkittäin samankaltaiseen leväperäisyyteen naisasioissa. Elämän tärkeimpinä ihmisinä esitetään taloudenhoitajan Idan ohella pikkusisko Annicka, joka menehtyy nuorena – eikä Mannerheim pääse edes hautajaisiin.

– Mannerheim kertoo tarinan miehestä, joka menetti isänsä, kotinsa, maansa ja lähes kaikki rakkaansa. Hän onnistui silti – oman onnellisuutensa kustannuksella – turvaamaan maan, kodin ja isällisen suojan lähes kokonaiselle kansakunnalle. Mannerheim-ooppera kuvaa paitsi nuoren miehen taivalta kasvukipujen ja kompuroinnin kautta aikuiseksi myös nuorta Suomea matkalla vaikeuksien ja valtataistelujen kautta täysikasvuiseksi valtioksi, kertoo käsiohjelma.

Ooppera marssittaa lavalle vihaiset punakaartilaiset, mutta myös talvisotaan lähtevät nuoret miehet. Rintamalta tulee kotiin arkkuja ja mustiin puetut naiset särkevät marsalkan sydämen. Syyllisyys alkaa kalvaa kiitettyä ja kiisteltyä johtajaa eivätkä kansakunnan kiitokset Marski-patsaineen tuo tyydytystä rauhattomaan mieleen. Kansa on edelleen kahtiajakautunut ja poliittinen ilmapiiri ei ole kokonaisuudessaan Mannerheimille myönteinen.

– Ehkä me jo nyt pystymme tällaista historian henkilöä ja merkittävää miestä suomalaisten elämässä 150 vuoden ajalta katsomaan vähän etäämpää, toisella tavalla, toivoo ohjaaja Tuomas Parkkinen.

Mannerheimistä tuli kaikkien koettelemusten jälkeen yksinäinen mies, joka vietti viimeiset vuotensa erakkona ja kuoli Sveitsin Lausannessa vuonna 1951. Suomen valtionhoitajana ja presidenttinäkin toiminut marsalkka Mannerheim on haudattu Hietaniemen sankarihautausmaalle helmikuussa 1951. Hautajaissaatto oli aikanaan 3,7 kilometriä pitkä ja sitä seurasi arviolta jopa 150 000 suomalaista.