Eeva Lehtimäen kommentti: Saa tanssia ja leikata maskit halki – ainakin yhden ryhmän on silti syytä terästäytyä

Nyt saa tanssia! Ravintoloiden koronarajoitukset kevenevät huomenna. Kokoontumisrajoitukset poistuvat huomenna. Maskeja voi käyttää oman harkinnan mukaan.

Suomi siirtyy vääjäämättä kohti normaalia pitkän koronajumin jälkeen. Työkaverini tiivisti asian hyvin: Tunnelma on kuin Berliinin muuri olisi murtunut. Facebookissa näin ensimmäisen kuvan kahtia leikatusta maskista.

Juhlan hetkellä Suomen yllä leijuu kuitenkin synkkä pilvi.

Hallituksen mukaan esimerkiksi loput ravintolarajoitukset ovat voimassa siihen asti, kun rokotuskattavuus on saatu tavoiteltuun 80 prosenttiin.

Tuoreimpien tietojen mukaan kahdesti rokotettujen osuus on 70,2 prosenttia yli 12 vuotta täyttäneistä suomalaisista. Asiantuntijoiden mukaan suomalaisten rokotusinto on ollut hiipumaan päin ja 80 prosentin tavoite on yhä kaukana.

Rokottamattomat kuormittavat sairaanhoitoa

Viimeksi tänään THL ja STM kertoivat, että pääosa sairaalahoitoa tarvitsevista on rokottamattomia. Toisin sanoen koronavirus kuormittaa edelleen aivan liikaa sairaanhoitoa erityisesti teho-osastoilla.

Näille hoitaville käsille olisi käyttöä muualla terveydenhoidossa, koska korona-aikana hoitojonot ovat kasvaneet tuskaisen pitkäksi.

Turhaa niin turhaa, kun iso osa koronatartunnoista olisi vältettävissä rokotuksilla. Jopa yhdellä piikillä koronaoireet ovat useimmilla lieviä.  

Rokotusmahdollisuuksia on tällä hetkellä niin hyvin tarjolla, että kyse on joko välinpitämättömyydestä, vastuuttomuudesta, kuolemattomuuden harhasta tai rokotevastaisuuteen hurahtamisesta.

Tietysti on joukko ihmisiä, jotka eivät voi ottaa koronarokotetta terveyssyistä, eikä tämä syytös koske heitä.

Korona ei häviä hetkessä, mutta sen voi edes sairastaa lievempänä.

Eduskunnan on syytä skarpata

Ketkä ovat niitä vaikuttajia ja esikuvia, jotka pistävät itsensä likoon rokotuskattavuuden nostamiseksi?

Ainakin yhden ryhmän olisi syytä terästäytyä. Eduskunta palaa jo ensi viikon tiistaina omille paikoilleen istuntosaliin ja normaaliin valiokuntatyöskentelyyn.

Yli 80 prosenttia kansanedustajista ja eduskunnan työntekijöistä on ottanut kaksi rokotetta, kertoo eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio.

Entä loput? Yli 30 kansanedustajaa ei ole joko rokotuttanut itseään tai heillä on vain yksi piikki. Osan tiedot saattavat vain puuttua eduskunnan työterveyshuollolta.

Edes kansanedustaja ei ole niin kiireinen VIP-henkilö, ettei hän saa hoidettua terveysasioitaan kuntoon. 

Oli syy sitten mikä tahansa, ainakin eduskunnan on syytä näyttää esimerkkiä. Kyseessä ovat lainsäätäjät, jotka ovat siunanneet hallituksen välillä kovatkin koronarajoitukset.

Miksi kansalainen innostuisi hoitamaan koronavihulaisen pois rokotuksilla, jos kansanedustajat eivät anna yhtenäistä viestiä eduskuntatalon ulkopuolelle?

Piikkiä perkele!

Lue myös:

    Uusimmat