Helsingin yössä juhliva pääministeri on uuden koronakohun keskellä.
Illan kulussa on kaksi ongelmaa, joita Marin on saanut selitellä vielä itsenäisyyspäivänä, kirjoittaa MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) jatkoi lauantai-illan huumaa, vaikka hallituksen ministerit saivat valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Ahti Kurviselta kahteen kertaan ohjeet välttää kontakteja ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) lauantaina varmistuneen koronatartunnan vuoksi.
Ensin ohjeet menivät vain ministereille kello 20 ja kaksi tuntia myöhemmin viestin tiukkasanaisessa jakelussa olivat mukana ministereiden lisäksi myös avustajat.
Ensimmäinen moka oli se, että Marin ei tätä varoitusviestiä saanut, koska hän oli jättänyt valtioneuvoston virkapuhelimen kotiin ja mukana oli enemmän yksityiskäytössä oleva eduskunnan työkännykkä.
Marin havahtui ohjeistukseen vasta sunnuntaina luettuaan virkapuhelimen viestit.
On aivan asiallinen kysymys ihmetellä, miten tämä on mahdollista. Monet entiset ja nykyiset ministerit todistavat, että ilman virallista valtioneuvoston kännykkää ei liikuta minnekään, ei edes nukuta. Näin ohjeistaa myös ministerin käsikirja.
Demarileirissä asia haluttiin tänään kuitata inhimillisenä erehdyksenä, mutta on päivän selvää, että hallituksen ykkösministerin täytyy saada kaikki tarvittava informaatio heti ja samaan aikaan muun hallituksen kanssa.

