Eduskunnassa koronapassin valmistelua vetävä Markus Lohi MTV Uutisille: Koronapassi käyttöön jo lauantaina – näin se toimii

Koronapassi voisi tulla käyttöön jo tällä viikolla – ikärajasta ei vielä päätöstä 2:42
Koronapassi voisi tulla käyttöön jo tällä viikolla – ikärajasta ei vielä päätöstä

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohen (kesk.) arvion mukaan koronapassi on käytössä jo lauantaina.

Lohen mukaan valiokunta tulee ratkaisemaan huomenna passin lopullisen muodon.

– On valitettavaa, että koronapassista liikkuu runsaasti väärää tietoa. Meille päättäjille tulee asiasta paljon viestejä. Luullaan, että passi voitaisiin ottaa käyttöön missä tahansa palveluissa. Monet ovat myös olleet huolissaan perusoikeuksista. 

Ensimmäisenä Lohi oikaisee käsityksen siitä, milloin passia voitaisiin vaatia.

– Passi voisi vaatia vain niissä tilanteissa, joissa käytössä on koronarajoituksia koskien tilojen käyttöä. Vaihtoehtona rajoituksille toiminnanharjoittajat voivat ottaa käyttöön koronapassin, jolloin vältetään viranomaisten rajoitukset asiakaspaikkamääriin.

Näin yhteiskunta voisi olla avoin rajoituksista huolimatta. Passia ei siis voi ottaa käyttöön automaattisesti. Tällä hetkellä suurimmassa osassa Suomea ei ole esimerkiksi ravintoloissa minkäänlaisia rajoituksia eli niillä alueilla ei voi vaatia passia.

Ravintoloiden lisäksi passia voisi vaatia harrastuksissa, huvipuistoissa, yksityisissä tiloissa ja tilaisuuksissa, joissa voi olla yleisörajoituksia epidemiatilanteen vuoksi.

Passia ei voisi vaatia välttämättömissä palveluissa

Lohi korostaakin, että passilla ei rajoiteta ihmisten pääsyä välttämättömiin kuten terveyspalveluihin, kauppaan tai apteekkiin.

– Nämä tahot eivät voi lähtökohtaisesti ottaa esityksen mukaista passia käyttöön.

Lohen mukaan passi ei siis aseta ihmisiä eriarvoiseen asemaan.

– Kenenkään ei ole pakko mennä ravintolaan tai teatteriin, sanoo Lohi.

Lohi ei usko, että rokotuskattavuus lisääntyisi juurikaan passin vuoksi.

– Ehkä jonkin verran, mutta ei merkittävästi. Epidemiatilanne on sellainen, että Suomessa ei ole tarvetta laajoihin rajoituksiin.

Yhdenvertaisuus on noussut esille passin ikärajakysymyksessä, kun hallitus on esittänyt rajaksi kahtatoista vuotta. THL:n näkemys on 16 vuotta.

– Tästä on noussut erilaisia näkemyksiä asiantuntijakuulemisissa. Huomenna sosiaali- ja terveysvaliokunta ratkaisee, onko raja 12 vai 16 vuotta.

Perustusvaliokunta on jo tarkistanut, että esitys on kansainvälisten ihmisosopimusten mukainen eikä se ole ristiriidassa perusoikeuksien mukaan.

Rokottamattomista osa saisi maksuttoman koronatestin

Lohen mukaan Suomessa on kaksi ryhmää rokottamattomia. Osalla taustalla voivat olla terveydelliset syyt.

– Uskoisin, että lopullinen ratkaisu on se, että henkilöt, jotka eivät voi terveydellisistä syistä ottaa rokotetta, saisivat sen ilmaiseksi julkisen terveydenhuollon kautta. 

Suurelle rokottamattamien joukolle testi olisi maksullinen ja se olisi tehtävä yksityisellä terveysasemalla.

– Varmasti tämä saattaisi ohjata siihen, että otettaisiin ilmainen rokote. 

Lohi lisää, että koska passi koskisi myös harrastamista ja liikuntatiloja, sillä on iso merkitys lasten hyvinvointiin.

– Meillä on tämän takia huomenna valiokunnassa ilman muuta harkittavana se, että ikäraja nostettaisiin kuutentoista vuoteen. Silloin tämä ei koski nuorempia eli heitä kohdeltaisiin ikään kuin heillä olisi "rokotteet ja koronapassi" olemassa. He voisivat liikkua ja osallistua.

Passin käyttöönotto myöhässä

Suomen koronapassiin on otettu mallia muualta Euroopasta, jossa passi on ollut jo käytössä ja osassa maista jo poistettu käytöstä.

– Kyllä tässä täytyy todeta, että onhan tämä jollain tavalla myöhässä meillä. Kyllähän meidän kesä ja syksy olisi kultuuri- ja tapahtumalla ollut paljon helpompi jos meillä olisi ollut passi käytössä.

Lohen näkymyksen mukaan Suomen epidemiatilanne on jo sellainen, että isossa määrin passia ei todennäköisesti tarvitse ottaa käyttöön.

– Pyrimme, että huomenna valiokunta saa mietintönsä valmiiksi ja eduskunta voisi silloin käsitellä  sitä tiistaina. Perjantaina voisi siis olla toinen ratkaiseva käsittely ja presidentin lain vahvistaminen eli laki astuisi voimaan 16. lokakuuta.

Lohi sanoo käyneensä valmistelussa tiivistä vuoropuhelua Matkailu- ja Ravintolapalvelut ry:n MaRa:n kanssa.

– Yksi merkittävä asia ovat isot tapahtumat. Esimerkiksi Slush on tulossa syksyllä ja sinne tulee satoja ulkomaalaisia kävijöitä. Koronapassin avulla tapahtuma voitaisiin järjestää, vaikka epidemiatilanne pahenisi.

Lopuksi Lohi muistutaa, että koronapassilla on valtavan suuri taloudellinen merkitys.

– Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla pystyttäisiin järjestää isoja konferensseja  Passilla Suomi pidetään auki eivätkä ihmiset sairastu. Näin voimme elää viruksen kanssa.

Korjattu klo 14:04. Markus Lohi korjannut sanomisiaan: koronapassi tulee perjantain sijaan käyttöön lauantaina.

Lue myös:

    Uusimmat