Kesäkoti kaipaa keveitä ja raikkaita verhoja. Poimi edulliset verhovinkit.
Verhojen ei aina tarvitse olla kalliit. Kesällä silmää miellyttävät keveät ja vaaleat verhot jotka päästävät auringonvalon kauniisti sisälle.
Kokeile esimerkiksi kevyttä ja ohutta harsokangasta joka siivilöi valon sisään kauniisti. Äitiyspakkauksista tuttua kangasta saa metritavarana joka kangaskaupasta muutaman euron metrihintaan. Kangas on tavallista metrikangasta kapeampaa joten tarvitset sitä yhden verhon sijaan kaksi tai jos haluat ikkunan kummallekin sivulle verhon, ota sitä neljä palasta.
Puuvillainen harso kutistuu pesussa noin 20 senttiä, ota tämä siis huomioon kun ostat kangasta. Lisäksi varaa käänteille muutama sentti. Tee verhosta joko juuri lattiaan asti ulottuva tai anna sen mennä lattialle kasaan. Harsokangasta on myös helppo värjätä, jos valkoinen väri ei miellytä.
Harsokankaan lisäksi voit kokeilla myös kestovaipoista tuttua kuivaliinaa jota myydään myöskin metritavarana. Ohuena kankaana myös tämä on oivallinen materiaali kesäverhoille.
Jos liinavaatekaapissa pyörii ylimääräisiä lakanoita, ota ne hyötykäyttöön. Erityisesti aluslakanat ovat oivallisia, miksei myös pussilakanat. Silitä kangas ennen ripustamista. Jos lakana on liian pitkä, taita ylimääräinen kangas yläpäästä verhon toiselle puolelle ja ripusta verhonipsuihin. Myös kaapeissa pyörivät pöytäliinat voi hyödyntää verhoina.
Pitsi on nyt muodissa ja mummon virkkaamat pidemmät pitsiliinat sopivat myös verhoiksi. Romanttinen pitsi sopii erityisesti makuuhuoneeseen.
Uusimmat
-
23:49
Wagner-pomo Prigozhin raivoaa Venäjän puolustusministeriölle Moskovan väitetyistä drone-iskuista – MTV seuraa sotaa
-
23:04
Ihminen löytyi kuolleena järvestä Nurmeksessa
-
22:59
Nämä kesätyöntekijät työskentelevät ruokapalkalla – Salmensuun tilan lehmät toimivat maisema-apulaisina
-
22:48
Putin: Ukraina yrittää pelotella venäläisiä lennokki-iskuilla – "Presidentin työpäivä alkoi aikaisin"
-
22:22
Venäjä sulkee Suomen toimipisteet Murmanskissa ja Petroskoissa – suurlähettiläs kutsuttiin puhutteluun
-
22:06
Amazon-verkkokaupan perustaja Jeff Bezos ja Lauren Sánchez juhlivat kihlaustaan huippukalliilla viinillä
-
22:01
Jan Vapaavuori ottaa kantaa venäläisten olympiajatkoon: "Ehdot niin tiukat ettei Venäjä halua itsekään osallistua"
-
21:59
Z-symbolit vilahtelevat Kosovossa: Venäjä seuraa tyytyväisenä tapahtumia, jotka voivat näyttäytyä EU:n epäonnistumisena
-
21:26
Humalaisen isän pahoinpitelemät 7- ja 9-vuotiaat pakenivat rappuun ja soittivat hätänumeroon – isän mukaan koko juttu oli huuhaata ja poliisit rasisteja
-
21:16
F1-asiantuntijialta tyly viesti Monacossa flopanneelle Sergio Perezille – vertasi omaan kokemukseensa Mika Häkkisen kanssa
-
21:02
Johnny Deppin nilkka murtui – joutuu siirtämään musiikkikokoonpanonsa kolmea kiertuepäivää
-
20:58
Emil Ruusuvuori venyi trillerin voittoon Ranskan avoimissa!
-
20:57
Yhdysvaltain ulkoministeri Blinken: "Uskon Ruotsin olevan Naton jäsen lähiviikkoina"
-
20:21
Ruoka, asuntolaina, auto vaihtoon – näillä keinoilla Johannan kahdeksanhenkinen perhe säästi menoistaan hintojen noustua
-
20:17
Ruotsalaisen Wilman ohje ei mennyt perille – tatuoija kämmäsi nolosti
-
20:05
Daniil Medvedevin karu putki jatkuu Ranskan avoimissa – karsija kyykytti venäläispelaajaa
-
20:05
Suomalaislahjakkuus tähyää vielä yhtä mestaruutta nuorten arvokisoista
-
20:00
Salkkarit-hahmo raivostuu kumppanilleen: "Saisinko edes joskus päättää itse"
-
19:47
Satakunnan Kansa: Kuusikymppistä lääkäriä epäillään lapsikaappauksesta
-
19:40
Jarmo Kekäläisellä yksi vaihtoehto vähemmän – lähde: Juuse Saroksen NHL-seura vaihtaa päävalmentajaa
-
Lataa lisää