Edessä todellinen yleisurheilun superviikonloppu – Pulli ja Mäkelä tähdittävät huimaa kisarupeamaa

Edessä on todellinen yleisurheilun superviikonloppu C Moren jakelukanavissa. Ohjelmassa on kolme kovatasoista kansainvälistä kisaa kolmena perättäisenä päivänä. 

Perjantaina saamme vastauksen siihen, kuinka hyvin pituushyppääjä Kristian Pullin kahden kuukauden etelän leiritys on onnistunut. Pulli on mukana Espanjan Andujarin kisoissa, jotka alkavat klo 20.15. 

MTV:n tietojen mukaan leiri on onnistunut hyvin. Pullilta voidaan odottaa kesäkauden avauksessa jopa kahdeksan metrin ponkaisua. 

Pulli hyppäsi Dubaissa helmikuussa 792. Viime vuonna hän venytti parhaallaan tasan 800, tuo hyppy nähtiin Genevessä kesäkuun puolivälissä. 

Pulli saa pituuspaikalla kovan vastuksen, sillä mukana on Espanjan Eusebio Caceres. Espanjalaisen ennätys 837 on kymmenen vuoden takaa. Kisan suurin suosikki on Kuuban Lester Lescau. Vasta 21-vuotias nuorukainen hyppäsi 18-vuotiaana hurjan ennätyksensä 828.  

Pullin ennätys on 827, se syntyi vuonna 2020. Suomalaisen hyppyjä on kommentoimassa pituushypyn MM-mitalisti Tommi Evilä, kisat selostaa Jari Porttila

Myöhäisillassa Los Angelesin tähtiloistoa

Perjantain kolmituntisen Andujarin kisan jälkeen C Moressa siirrytään Los Angelesiin. Olympiakaupungin kisat alkavat kello 23.  

Losissa viivalla nähdään tämän hetken maailman nopein nainen Sha'Carri Richardson. Amerikkalainen on juossut tällä kaudella jo 10,72. 

Pika-aitojen ME-nainen ja maailmanmestari Tobi Amusan kohtaa Puerto Ricon Jasmine Camacho-Quinnin, joka juoksi vajaa viikko sitten myötätuulessa 12,17, siis vain viiden sadasosan päähän Amusanin ME-ajasta. 

Los Angelesin suurin tähti on kuitenkin ulkoratakautensa avaava Armand Duplantis. Ruotsalainen hyppäsi hallissa ME:n 622. Duplantis vakuutti MTV:n haastattelussa helmikuussa, että haluaa hypätä kaikissa kisoissaan vähintään kuusi metriä. 

Timanttiliiga jatkuu sunnuntaina Rabatissa. Kristiina Mäkelä avaa siellä ulkoratakautensa. Mäkelä loikki hallissa ennen loukkaantumistaan 14,02.  

Rabatissa ovat maailman supertähdistä mukana mm. Jacob Ingebritsen ja Grant Holloway. Lähetys alkaa sunnuntaina kello 21.  

Kaikki kisat katsottavissa C More -suoratoistopalvelussa. 

Lue myös:

    Uusimmat