Duunarin vuodesta tulossa epävarma? Ay-pomot vastaavat

Aamiainen on päivän tärkein ateria, josta palkansaaja sinkoutuu kasvattamaan sekä omaa että yhteiskunnan kilpailukykyä nykypäivän kovissa haasteissa.

Duunarin aamupalaan on perinteisesti kuulunut rasvaisempikin osuus, mutta vieläkö makkaraa riittää leivän päälle?

– Kyllä sitä riittää. Sopimukset ovat voimassa tämän vuoden loppupuolelle, ja ostovoima pysyy jotakuinkin ennallaan. Jos työpaikka säilyy, silloin on kohtuullisen turvallinen tilanne. Mutta tarvitaan uutta työtä ja aloja, jos työpaikka menee alta, SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly viestii rohkaisevasti aamu-unisiin pöytiin.

Viime vuonna työhönlähtö loppui ainakin hetkeksi lähes 16 000 suomalaiselta irtisanomispaperin ilmaannuttua eteen. Tälle vuodelle on luvassa ainakin lisää hermostunutta hikoilua.

– Duunarin vuodesta tulee epävarma, koska niin paljon epävarmuutta lietsotaan ilmaan, Lyly ennakoi.

Lyly ja STTK-kollegansa Mikko Mäenpää pyrkivät hälventämään tuota epävarmuutta ja näyttämään, että "Suomella on paljon vahvuuksia" joilla pärjätä. Sitä varten palkansaajajärjestöt ovat yhdessä tuottaneet Kilpailukykyä vastuullisesti -ohjelman, joka tarjoiltiin aamiaisen ohella tiistaina toimittajajoukolle "kasvuaamiaiseksi" nimetyssä tilaisuudessa.

SAK:n ja STTK:n kattaus Suomen nousuun pitää sisällään paitsi monipuolisempaa elinkeinorakennetta ja kasvua edistävää verotusta myös vihreitä kaivoksia ja puhdasta ruokaa. Pitkän aikavälin toimia riittää, mutta mitkä ovat kiireellisimmät pointit ohjelmassa?

– Koulutus ja osaaminen, infrahankkeet ja asuminen. Kasvua ruokkivia ja palkansaajan kannalta tärkeitä asioita, Mäenpää valitsee.

– Pidetään osaamisesta huolta, mietitään perusinfraa, mietitään miten rakenteellisia jarruja saadaan pois, Lyly miettii.

Ohjelmaan mahtuu myös paljon sellaista, jonka voisi kuvitella tulevan työnantajapuolen suusta.

– Toive on, että kun lähitulevaisuudessa käydään keskusteluja EK:n kanssa, niin kasvu on yksi tekijä. Ja löydämme siitä yhteisiä asioita olennaisimmissa kysymyksissä, Mäenpää uskoo.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat