Dufvan lähtö hämmästytti Jukurien valmennusryhmässä: "Iso yllätys"

Jukurien apuvalmentaja Juuso Hahl yllättyi Risto Dufvan ja mikkeliläisseuran teiden erkanemisesta. Dufva ja Jukurit olivat julkaisseet joulukuussa kaksivuotisen jatkosopimuksen, mutta Jukurit tiedotti tänään, että Dufvan sopimus on purettu yhteistuumin.

– Tietenkin iso yllätys. Kaikki on tapahtunut tosi nopeasti, Hahl kommentoi Dufvan lähtöä MTV Sportille.

Hahl ei pystynyt vielä sanomaan, millaista seuraavaa päävalmentajaa hän Jukureille toivoo. 

– En osaa tuohon sanoa yhtään mitään. Sen verran tuore asia on, ettei ole tullut asiaa mietittyä vielä yhtään.

Hahl jatkaa Jukurien valmennusryhmässä, jossa hän on toiminut apuvalmentajana koko Jukurien SM-liigahistorian ajan eli viimeiset kaksi kautta. Saman aikaa hän näki Dufvan nykyistä toimintaa päivittäisessä valmennustyössä.

– Kyllähän Risto Dufvan merkitys mikkeliläiselle jääkiekolle ja myös omalle uralleni on merkittävä. Kunnioitan suuresti hänen tekemäänsä uraa mikkeliläisen jääkiekon ja ylipäänsä Suomi-kiekon hyväksi, Hahl sanoo.

Dufva palasi Jukurien päävalmentajaksi vuonna 2016. Edellisen kerran hän oli luotsannut Jukureita vuodet 1998–2006 ja ollut nostamassa mikkeliläisjoukkuetta kakkosdivisioonasta Mestikseen. Dufva luotsasi Jukurit myös sen historian ensimmäisiin neljään Mestis-mestaruuteen.

"Tuli seurattua herkeämättä"

Hahl sanoo hänellä olevan historiaa Dufvan kanssa jo 2000-luvun vaihteesta.

– Hänen vaikutuksensa omaan uraani oli merkittävä jo, kun aikanaan 18 vuotta sitten aloin valmentamaan. Tuli hänen päivittäistä tekemistään seurattua herkeämättä. On ollut keskeinen merkitys urani alkuvaiheessa ja tietenkin viimeisen kahden vuoden aikana, kun on yhdessä työtä tehty.

Tarkemmin Hahl ei kuitenkaan Dufvan vahvuuksia halua alkaa perkaamaan.

– Ei enempää tähän asiaan. Suuri kunnioitus hänen tekemäänsä työtä kohtaan, ja iso merkitys itselle.

"Meillä oli hyvä yhteistyö"

Pelitavallisesti Jukureilta nähtiin kahdella ensimmäisellä SM-liigakaudellaan jääkiekkoa, jota Dufvan joukkueilta ei ollut aiemmin totuttu näkemään. Jukurit pyrki viljelemään monin paikoin huoliteltua kiekkokontrollilätkää, eikä hyökkäys- sekä puolustussuuntaan monirytminen ryhmä karttanut viivelähtöjä.

Dufva oli tunnettu aiemmin suhteellisen suoraviivaisesta prosenttikiekosta, ja katsomoon pystyi aistimaan, että apuvalmentajat Ville Nieminen ja Juuso Hahl saivat tuoda monirytmisen Meidän pelin puolestapuhujina Jukurien sapluunaan merkittäviä mausteita.

– Nykyvalmentaminen on tiimityötä ilman muuta, mutta tietenkin päävalmentajalla on viime kädessä aina viimeinen päätäntävalta prosessissa. Mellä oli hyvä yhteistyö koko ajan, Hahl vastaa.

Lue myös:

    Uusimmat