Dr. Phil esitteli hurjaa puoltaan – rokkasi jenkkibändin kanssa

Television suosikkikasvo Dr. Phil muuntautui rock-laulajaksi James Cordenin ohjelmassa.

Suosittua keskusteluohjelmaa vetävä Dr. Phil yhdisti yllättäen voimansa yhdysvaltalaisyhtye Good Charlotten kanssa. Dr. Phil osallistui James Cordenin Late Late Show -ohjelman sketsiin, jonka osana hän esiintyi yhtyeen kanssa.

Sketsissä Corden ehdottaa Good Charlottelle yhteistyötä Dr. Philin kanssa. Lopulta yhtye suostuu, ottaa Cordenin studion lavan haltuun ja aloittaa soittaa hittiään Lifestyles of the Rich & Famous. Juuri ennen kertosäettä lavalle astelee Dr. Phil kasvoillaan rock-henkiset meikit ja yllään niiteillä koristeltu nahkatakki.

Dr. Phil julkaisi Twitter-tilillään kuvan esiintymisestä. Twiittiä on jaettu yli satatuhatta kertaa ja siitä on tykätty tuplasti enemmän.

– Tulin rokkaamaan tämän ämmän, Dr. Phil kirjoitti twiittiin.

Normaalisti vieraidensa suhteiden ja elämäntapojen kanssa työskentelevä Dr. Phil ei ehkä painu historiaan maailman parhaana laulajana, mutta esiintyminen osoitti ennen näkemätöntä heittäytymistä mieheltä. Kappaleen lopuksi hän potkaisi mikkitelineensä maahan ja muodosti sormensa pirunsarvikäsimerkiksi.

– Emme aio esiintyä Dr. Philin kanssa enää. Hän on mukava mies, mutta emme olisi koskaan saaneet päästää tätä näin pitkälle, yhtyeen laulaja Benji Madden sanoo vitsaillen sketsin lopussa.

Lue myös:

    Uusimmat