Dopingvyyhdissä kova paljastus! Lähde: ”kenraali” nimeä käyttänyt hiihtovalmentaja skandaalin avainhahmo

SUEK:n lääketieteellinen asiantuntija Pekka Rauhala yllättyi Seefeldin dopingratsiasta 1:51
Suekin lääketieteellinen asiantuntija Pekka Rauhala kertoi dopingkäryistä Huomenta Suomelle.

Saksalaisen tv-kanava ARD:n toimittaja Hajo Seppelt on tehnyt uuden, kovan paljastuksen Seefeldin MM-kisoissa pinnalle tulleesta dopingvyyhdistä.

Seppelt oli taho, joka toi julki Seefeldissä tehdyn dopingratsian.

Tuolloin yhteensä viisi MM-kisoissa mukana ollutta hiihtäjää otettiin kiinni. Samaisessa iskussa Saksan poliisi ratsasi Erfurtissa olleen kiinteistön, jota pidetään koko vyyhdin isona tukikohtana.

Kiinniotettujen hiihtäjien joukossa olivat muun muassa virolaiset Karel Tammjärv ja Andreas Veerpalu sekä Kazakstanin Aleksandr Poltoranin.

Heillä kaikilla oli kytköksiä virolaiseen hiihtovalmentajaan Mati Alaveriin, josta Seppelt teki nyt paljastuksen.

– ARD:n tietojen mukaan kansainvälinen poliisi jahtaa virolaista Mati Alaveria, jolla on kytköksiä Erfurtin ratsiaan. Epäily on se, että hän oli (vyyhdin) avainhahmo, Seppelt kirjoitti.

– Toisin sanoen hän oli mahdollisesti ”kenraali”. Tämä oli sisäinen koodi yhdelle toiminnan pääarkkitehdeistä, Seppelt jatkoi.

Aiemmin kiinniotetuista urheilijoista Tammjärv paljasti, että nimenomaan Alaver ohjasi hänet saksalaislääkärin Mark Schmidtin luo.

Schmidtia on pidetty koko vyyhdin isoimpana tekijänä.

Lue myös:

    Uusimmat