Digi-radio huolestuttaa musiikkiteollisuutta

Yhdysvaltalainen musiikkiteollisuus on huolissaan digitaalisissa radioverkoissa levitettävän musiikin tekijänoikeuksista.

Tekniikan kehittyessä radion kuuntelijoilla uskotaan olevan mahdollisuus etsiä ja poimia haluamansa kappaleet radioaalloilta. Jos musiikkia ei millään tavalla kopiosuojata, pääsevät kuluttajat levittämään CD-tasoista musiikkia myös eteenpäin esimerkiksi internetissä.

Siinä missä yhdysvaltalaiset radioasemien edustajat haluaisivat uuden teknologian mahdollisimman nopeasti käyttöön, vaatii musiikkiteollisuus käyttöönoton lykkäämistä siihen saakka, kunnes tekijänoikeuksiin liittyvät ongelmat saadaan ratkaistuiksi.

Suomessa digitaalisia radiolähetyksiä on voinut kuunnella vuodesta 1999 alkaen. Nykyinen tekniikka mahdollistaa vasta musiikin tavallisen nauhoittamisen, mutta ei haluttujen kappeleiden automaattista etsimistä.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat