Diabetesta sairastava NHL-tähti teki päätöksensä – "En sano, että muiden pitäisi seurata esimerkkiäni"

Montreal Canadiensin diabetesta sairastava tähtihyökkääjä Max Domi on liittynyt joukkueensa harjoitusleirille.

Montreal ilmoitti aiemmin heinäkuussa, ettei koronaviruksen riskiryhmään kuuluva Domi liity heti harjoitusleirin alussa joukkueen vahvuuteen. Montreal antoi Domille noin viikon miettimisaikaa, haluaako Domi ottaa riskin ja pelata NHL:n pudotuspeleissä.

Domi on päättänyt hypätä joukkueensa mukaan koronatilanteesta huolimatta. Hän painottaa kuitenkin, että jokaisen riskiryhmään kuuluvan pelaajan tehdä omat päätöksensä itseään kuunnellen.

– Tämä oli päätökseni. En sano, että muiden ykköstyypin diabeetikkojen pitäisi seurata esimerkkiäni. Jokaisen on tehtävä itse päätöksensä, joka perustuu heidän omiin kokemuksiinsa ja perheisiinsä, Domi sanoo NHL:n verkkosivuilla.

– Minä mietin tätä päätöstäni pitkään ja hartaasti punniten jokaisen eri mahdollisuuden. Olen täällä nyt ja olen erittäin iloinen, enkä malta odottaa, Domi jatkaa.

Ykköstyypin diabetesta sairastava Domi seuraa omia verensokeriarvojaan tätä varten suunnitellulla sensorilla. Veriarvojen seuraaminen on tärkeää Domin terveyden kannalta, varsinkin tällaisessa poikkeustilanteessa.

– Haluaisin ajatella, että minun verensokerini on aika hyvin kontrollissani, joten se auttaa. Ei kuitenkaan ole mitään dataa, joka kertoo, onko se hyvin kontrollissasi vai ei. Henkilökohtaisesti voin vain pitää huolen, että pidän verensokerini hyvin vakaana, Domi summaa.

Koronaviruspandemiasta huolimatta Domi tuntee olonsa turvalliseksi NHL:n järjestämissä olosuhteissa. Hän on luottavainen, että NHL-kausi saadaan pelattua turvallisesti loppuun.

– On todella uskomatonta, kuinka he ovat hoitaneet tämän, ja kuinka turvallista kaikki on. He tekevät kaiken, minkä vain voivat, eikä ole juuri turvallisempaa paikkaa, Domi ylistää.

Uutinen Domin paluusta otettiin Montrealin pukukopissa iloisesti vastaan. Joukkuetoverit arvostavat suuresti Domin ottamaa riskiä.

– Se merkitsee paljon minulle ja jätkille pukukopissa, että hän tekee tämän tuosta riskistä huolimatta. Se ei ole helppo päätös hänelle tai hänen perheelleen. Olen iloinen, että hän on täällä, Montreal-puolustaja Ben Chiariot sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat