Debby luovutti munuaisen miehensä ex-vaimolle – "Hän pelasti henkeni"

Yhdysvaltalainen Debby lahjoitti munuaisensa miehensä ex-vaimolle. Hän kertoo päätöksensä syistä Fox News -sivuston haastattelussa.

Floridalainen Debby Neal-Strickland lahjoitti munuaisen tuoreen aviomiehensä Jimin ex-vaimolle, Mylaen Merthelle.

56-vuotias Mylaen oli kärsinyt munuaissairaudesta pitkään. Viime vuoden marraskuussa hän joutui sairaalaan, kun munuaisten toiminta heikentyi alle kymmeneen prosenttiin normaalista.

Mylaenin veli tarjoutui lahjoittamaan hänelle munuaisensa, mutta hän ei sopinut luovuttajaksi. Niinpä Debby tarjoutui auttamaan.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Päätökseen vaikuttivat omat kokemukset ja myötätunto

Jimillä ja Mylaenilla on kaksi lasta. Pari erosi liki 20 vuotta sitten, mutta he ovat tulleet toimeen myös eron jälkeen. Myöhemmin Jim alkoi seurustella Debbyn, 56, kanssa.

Debby tiesi, että Mylaenista olisi tulossa isoäiti. Hänestä tuntui karulta ajatella, että Mylaenin tytär voisi joutua synnyttämään lapsensa ilman oman äitinsä läsnäoloa. Se vaikutti hänen päätökseensä ryhtyä lahjoittajaksi.

Lisäksi Debbyn päätökseen vaikutti se, että hänen oma veljensä kuoli kystiseen fibroosiin odottaessaan keuhkonsiirtoa. Debby oli itse tarjoutunut lahjoittajaksi, mutta ei ollut sopinut siihen eikä toisaalta yksi keuhko olisi riittänyt, vaan veli olisi tarvinnut molemmat.

– Kun joku tarvitsee elinsiirtoa, hän ei luultavasti selviydy, jos ei saa sitä nopeasti. Tiesin, että tämä on jotain, mikä pitää tehdä nopeasti.

Elinsiirto pari päivää häiden jälkeen

Testit osoittivat, että Debby sopi luovuttajaksi Mylaenille. Erilaisten tutkimusten ja koronaviruksesta johtuvien viivästysten jälkeen sovittiin leikkauspäivä marraskuulle. Se sattui olemaan kaksi päivää Jimin ja Debbyn kaavaileman hääpäivän jälkeen. 

Debby olisi halunnut siirtää häitä, mutta ystävien rohkaisemana hän päätti järjestää juhlat kuten oli suunniteltu. Häitä oli jo aiemmin siirretty heidän lastensa häiden vuoksi. 

22. marraskuuta 2020 Debby ja Jim avioituivat. Pari päivää sen jälkeen koitti elinsiirtoleikkauksen aika.

Itkua ja naurua

Leikkauksesta herättyään Debbyn ensimmäinen ajatus oli Mylaenin vointi. Tiukoista koronavirusturvatoimista huolimatta Jim sai lopulta luvan viedä pyörätuolissa istuvan Debbyn ex-vaimonsa huoneeseen tapaamaan tätä.

– Meillä oli kasvomaskit ja itkimme. Tietysti myös vatsassa tuntui kipua leikkauksen jälkeen. Oikeastaan nauroimme ja itkimme samaan aikaan.

Mylaen muutti tyttärensä perheen luo toipumisajaksi.

Naiset kokevat olevansa tämän prosessin jälkeen kuin sisaruksia. He hoitavat lapsenlapsiaan yhdessä ja tarkoituksena olisi tänä kesänä tehdä perheiden yhteinen kesäretki.

– Tästä elämässä pohjimmiltaan on kyse: perheestä. Meidän täytyy pitää yhtä, Mylaen sanoo.

– Hän pelasti henkeni.

Katso myös: Tämä opettaja lahjoitti munuaisensa tuntemattomalle miehelle!

Lähde: Fox News

Lue myös:

    Uusimmat