Crystal-niminen koira pani Torontossa sijaitsevan lentokentän sekaisin karattuaan kopastaan. Lentokentän toimintaa kiitellään.
Toronton Pearsonin lentokentällä koettiin melkoinen seisaus, kun karannut koira pisti koko kentän sekaisin. Uuteen kotiinsa matkalla ollut rescue-koira oli karannut kantokopastaan, ja se pakoili kiinniottajia 12 tunnin ajan, kertoo CBC.
Kopan ovi olikin auki, ja koira pääsi karkuun
Crystal-niminen koira laskeutui kentälle 10 tunnin lennon jälkeen syyskuussa 2020. Podenco-rotuisen Crystalin kopan ovi ei kuitenkaan ollut kunnolla kiinni, ja kun matkatavaratilan ovi avautui, koira pääsi karkaamaan ulos.
Koiraa kuljettanut Rhonda Martins joutui hankkimaan turvallisuusluvan voidakseen liikkua lentokentän kiitoradalla.
– Yksi mies ajelutti minua ympäriinsä tunteja, ja alkoi sataa. Satoi niin kovasti. Toivoimme, että koira menisi suojaan, mutta se vain juoksenteli koko ajan, Rhonda kuvailee.
Rhondalla oli mukanaan muitakin koiria, ja hän joutui poistumaan hotellilleen. Lentokentän työntekijät kuitenkin lupasivat jatkaa etsintöjä.
LUE MYÖS: Krapula-aamun suloisin yllätys: Thaimaalaismies heräsi seuranaan tuntematon koira – pian illan tapahtumat selvisivät ja tarina sai onnellisen lopun
Crystalia etsittiin tuntien ajan
12 tunnin ajan Crystalia yritettiin napata muun muassa kentän villieläintiimin ja turvakameroiden avulla. Kaikki seuraavan aamun lennot myöhästyivät noin tunnin. Rhonda kertookin, ettei voi kiitellä kentän henkilöstöä tarpeeksi.
