Mainos
UCL

Kaikki ottelut suorana C Moressa

Katso lisää

Cristiano Ronaldo on piinannut Atletico Madridia vuodesta toiseen – yksi pelaaja seurannut toistuvasti aitiopaikalta

3:13
Ronaldon rangaistuspotkumaali vei Juventuksen kahdeksan parhaan joukkoon tiistaina.

Atletico Madrid on saanut 2010-luvulla kärsiä Mestarien liigassa Cristiano Ronaldosta enemmän kuin kenellekään soisi. Tiistai osoitti, ettei alistaminen näytä päättyvän edes Ronaldon poistumiseen La Ligasta.

Kaudesta 2013-2014 lukien, Atletico on pudonnut Mestarien liigan pudotuspelivaiheessa joka kerta, kun Cristiano Ronaldo on ollut vastapuolella.

Ronaldo on ollut kaatamassa Atleticoa kahdessa Mestarien liigan loppuottelussa vuosina 2014 ja 2016. Ensin mainitussa Ronaldo laukoi jatkoajalla viimeisen naulan verivihollisen arkkuun rangaistuspotkusta ja jälkimmäisessä hän laukoi rangaistuspotkukilpailun ratkaisevan osuman.

Diego Simeonen ryhmässä on yksi pelaaja, jonka käsistä Ronaldo on vieläpä eri joukkueiden paidoissa riistänyt voiton kerta toisensa jälkeen.

Keskikenttäpelaaja Koke on seurannut juhlivaa Ronaldoa enemmän kuin ehkä kukaan muu vastustaja.

Keväällä 2017 Ronaldo iski Real Madridin paidassa hattutempun Koken Atleticoa vastaan Mestarien liigan välierien ensimmäisessä osaottelussa. Real Madrid eteni loppuotteluun Atleticon toisen osaottelun voitosta huolimatta.

Kesän 2018 MM-kisoissa Ronaldo iski hattutempun Espanjaa vastaan, jonka keskikentällä Koke tuolloinkin hääri.

Trio täydentyi tiistaina, kun Ronaldon hattutemppu johdatti Juventuksen kahdeksan parhaan joukkoon ja Koken Atleticon ulos kilpailusta.

Mestarien liigan ottelut ja studiot tällä viikolla:

Keskiviikko:
Jalkapallostudio klo 21.00 C More Sport 1 ja mtv.fi
Bayern München – Liverpool klo 21.55 C More Sport 1
Barcelona – Lyon klo 21.45 C More Sport 2

Kaikki Mestarien liigan ottelut suorana ja suomeksi selostettuna vain C Moressa. Lue lisää tästä.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja