Coldplayn keikat nostivat hotellihinnat pilviin, muuttavatko lisäkeikat tilannetta? "Voisi kuvitella, että helpottaa hintapaineita"

Millä perusteella minibaarin tuotteet valikoituvat? Entä miksi kaikki on minikoossa? Hotellinjohtaja kertoo 3:29
KATSO MYÖS: Millä perusteella hotellien minibaarien tuotteet valikoituvat? Hotellijohtaja kertoo.

Coldplay esiintyy Helsingissä ensi vuonna. Kysyimme Scandicilta ja Sokotelilta sekä Matkailu- ja Ravintolapalvelu MaRa ry:stä, miltä keikkapäivien hotellimajoitushinnat tulevat näyttämään.

Hiljattain uutisoitiin brittibändi Coldplayn saapuvan Suomeen. Alun perin ilmoitetulle Coldplayn ainoalle keikkapäivälle 28. heinäkuuta 2024 majoitussivusto Booking.comissa oli tarjolla huiman kalliita huoneita. Hinnat olivat 900–1200 euron luokkaa. Hotellihinnoista uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat

Live Nation Finland julkaisi kuitenkin tiistaina 25. heinäkuuta tiedon, että brittiyhtye nähdään Helsingin Olympiastadionilla myös alkuperäisen keikkapäivän lisäksi kahdella lisäkeikalla 30. sekä 31. heinäkuuta 2024

Konserttien lipunmyynti on käynnissä artistin tarjoaman ennakkomyynnin kautta. Konserttien yleinen lipunmyynti alkaa perjantaina 28. heinäkuuta. Miten lisäkeikat tulevat näkymään hotellien hinnoissa? Entä miksi hotellihinnat kipuavat niin korkealle keikkapäivinä? 

MaRa: Hinnoittelu ollut dynaamista jo pitkään

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimitusjohtaja Timo Lappi kertoo MTV Uutisille, että hotellihuoneiden hinnoittelu on jo pitkään ollut dynaamista. 

– Niinpä päivinä, kun vieraita on vähän, hinnat ovat alhaisempia. Kun kysyntä on kovempaa, hinnat ovat korkeampia.

Dynaamista hinnoittelua tehdään jo siksikin, että hotellissa on tietyt kiinteät kulut. Hiljaisempina päivinä pystytään edullisemmalla hinnoittelulla saamaan niitä katettua.

– Tai jos joku haluaa vierailla vaikka jossain kaupungissa eikä ajankohta ole niin välttämätön, asiakas voi valita edullisemman ajanjakson, jos pystyy lähtemään sellaisina aikoina, kun muita tapahtumia ei ole, Lappi lisää.

Lappi kertoo, että hintoihin MaRa ei voi ottaa kantaa kuin yleisellä tasolla. Kilpailulainsäädännön mukaan hintaan ja hinnoitteluun liittyvät kommentit ovat toimialajärjestöltä kiellettyjä.

Tiistaina 25. heinäkuuta saatiin tieto siitä, että Coldplay järjestää Suomessa samassa yhteydessä kaksi lisäkeikkaa. Lappi sanoo, että se, miten lisäkeikat tulevat vaikuttamaan hotellihintoihin, riippunee eri konserttipäivien lippujen kysynnästä.

– Voisi kuvitella, että se helpottaa hintapaineita, hän sanoo.

Radissonin hinnat päivittyvät myöhemmin

S-ryhmän hotelliyhtiö Sokotelin markkinointi- ja viestintäjohtaja Pekka Haverinen kertoo MTV Uutisille sähköpostitse, että hotellihuoneille tulee olemaan paljon kysyntää tuona konserttiviikonloppuna.

– Yleisesti hotellien hinnat nousevat, kun kysyntä on kovaa.

Haverinen kertoo, että yleensä hotellihuoneita voi varata 12 kuukautta etukäteen. Hän sanoo, että Coldplay-konserttiviikonlopun osalta Radisson Blu - ja Radisson RED -hotellien hinnat päivittyvät myöhemmin tällä viikolla.

– Kannattaa tarkistaa tilanne loppuviikolla, hän kertoo.

Scandicin mukaan kysyntä ohjaa hinnoittelua

Scandic Hotels -ketjun kaupallinen johtaja Christian Borg kertoo MTV Uutisille, että kysyntä ohjaa hinnoittelua.

– Totta kai aina, kun on isompi tapahtuma ja kun voidaan olettaa kysynnän olevan isompaa, hinnat nousevat, hän sanoo.

Borg huomauttaa, että stadionkeikkoja on jatkuvasti. Kysyntä toimii samoin, oli kyseessä Coldplay tai Kaija Koo.

– Eli kyllä tämän Helsingin kokoiselle kaupungille pitäisi olla ihan normaalia peliä, hän sanoo.

Borgin mukaan kysymykseen siitä, mille tasolle keikkapäivien hotellihinnat asettuvat, on hankala vastata. Yksi syy tähän on jo sekin, että tarjolla on erilaisia huoneita. Hän miettii, että voitaneen puhua samantasoisista hinnoista kuin tämän kesän ja kevään muiden suurten nimien, kuten Rammsteinin, kohdalla.

– Sitä tasoa se varmaan nytkin on, hän arvioi.

Coldplayn lippujen ennakkomyynti alkoi tänään. Borg kertoo, että se on nyt jo näkynyt Scandicin hotellihuoneiden varaustilanteessa.

– Kyllä se pientä piristystä tuo aikaisemmassa vaiheessa kuin normaalisti.

Borg muistuttaa, että tärkeää on pitää mielessä se, että kuluttajat haluavat varmistaa saavansa liput ennen kuin lähtevät varaamaan hotellimajoitusta.

– Aina kun ihmiset saavat ostettua liput, lähtee pieni vipinä käyntiin. Varmaankin loppuviikosta, kun viimeiset liput tulevat myyntiin, alkaa tulla lisää varauksia. 

Lue myös:

    Uusimmat